maanantai 23. syyskuuta 2013

Viikon päästä se alkaa: FitFarm Lite!

Mua alkoi ottaa päähän se, että vaikka syön terveellisesti ja olen jo vuosia treenaillut ja liikkunut, niin kropassa on aina tuota höttöä. Painoni on vaihdellut vuosien varrella, niin kuin on myös liikuntaintoni. Myös syömiseni on aiemmin (ja osittain vieläkin) ollut retuperällä. Liikunta ei ole koskaan ollut varsinaisesti kovin tavoitteellista, silloinhan ei voi mitään tavoittaakaan.

Sitten mä päätin sen.

Kuva: We Heart It


Päätin siis liittyä FitFarmin Lite-ohjelmaan. Siinä on valittavissa kolme ohjelmaa, Weight Loss, In Shape ja Move. Weight Loss nimensä mukaisesti sopii painonpudottajille, Move ryhmäliikuntaa harrastaville ja In Shapessa, johon itse ilmoittauduin, sopii kehonmuokkaajille, joilla ei ole paljoa pudotettavaa.

Lite-ohjelmat ovat siis internetin välityksellä toteutettavia 10 viikon ohjelmia. Ne sopivat laihduttajille, lihaksenkasvattajille sekä tavoitepainon saavuttaneille, jotka haluavat välttyä jojoilulta. Ohjelmaan kuuluu treeniohjelmia ja treeniä tukeva ruokavalio. Netissä on lisäksi videot lihaskuntoliikkeistä, joiden avulla oppii tekemään ohjelmat oikein.

Olin viime keväänä muutaman viikon (en täyttä kuutta viikkoa kesälomamatkan vuoksi) Superdieetillä ja sain pois kevään aikana tulleet kolme kiloa pysyvästi. Tuossa vaiheessa Superdieetti oli oiva valinta, vaikka olin taas alkanut liikkumaan enemmän ja syömään paremmin, kroppani jumitti enkä saanut tiputettua painoa. Superdieetin avulla sain elämääni rotia, sain kiinni taas treeneistä ja söin ohjeiden mukaisesti. Aineenvaihdunta alkoi taas toimimaan. Aloitin aamuaerobiset tyhjällä vatsalla. Muutenkin motivaatio oli tosi korkealla. Itselleni siis selvästi sopii tällaiseen nettivalmennukseen liittyminen, vaikka voisihan sen yhtähyvin tehdä pelkällä itsekurilla ja itsetehdyillä tai muilla valmiilla treeniohjelmilla. Se sysäys vaatii kuitenkin itseltä paljon joten koin taas tarpeelliseksi aloittaa vastaava mutta pitkäkestoisempi ohjelma ilman varsinaista painonpudotustavoitetta. Tavoitteenani on nyt siis kiinteytyä ja saada lisää lihasta.

Minä päätän miltä mun kroppani näyttää. Haluan todistaa itselleni pystyväni siihen. En halua "alistua" siihen miltä kroppani näyttää. Voin itse valinnoillani vaikuttaa omaan kehooni.

Kuva: We Heart It

Niin pitkään olen toivonut kropaltani muuta. Treenaan, syön, treenaan, syön. Vaikka yritän syödä oikein ja treenata kovaa, ei tapahdu muutosta, koska en tee sitä tavoitteellisesti. Toivominen ei siis auta mitään. On aika tarttua toimeen!

Kuva: We Heart It

Täytyy loppuviikosta ottaa ylös kuvat ja mitat, että saa verrata tuloksia. Ehkä julkaisen täälläkin mikäli muutosta ilmenee! :D Jos ei, niin jatkossa olen hiljaa vaan ja toivon kaikkien unohtavan koko projektini ja uhoamiseni kroppani muokkauksesta! :D Nyt mä vaan innolla odotan ruokaohjeita ja treenejä. Ehkä tästä vielä hyvä tulee! Motivaatio on ainakin nyt kohdillaan. Matka siintääkin pian ohjelman loppumisen jälkeen, joten siitä ainakin saan motivaatiota tähän. Palkinto siis odottaa, joulu bikineissä! :)


Kuva: We Heart It
 
Treenimotivaatiota kaikille! :)

- Tiina -

4 kommenttia:

  1. Täällä on toinen joka aloittaa tuossa InShape-ryhmässä maanantaina :) Aikalailla samanlainen tilanne ku sulla, eli urheilutaustaa löytyy mutta kropan muokkaaminen omin avuin ei onnistu. Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva juttu, että toinen InShapelainen ilmoittautuu! :) Täällä voit seurata mun edistystäni InShapen parissa. Toivotaan meille molemmille onnea kropanmuokkausprojektiin! :)

      Poista
  2. Mullakin alkaa In Shape maanantaina ja into piukeena jo ootellaan. ;) Tsemppiä sulle, hyvin me pärjätään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Vähänkö olin odottanut tätä päivää että ohjeet ilmestyy! :) Treeneistä oon jo nyt ihan intona!
      Tänään ruokakauppaan lataamaan jääkaappi täyteen ruokavalion mukaisia ruokia! :) Mutta ennen maanantaita ehtii vielä syödä vähän listan ohi! :D
      Tsemppiä sulle kans! Ja tervetuloa seuraamaan mun projektia täällä!

      Poista