keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Inkivääritee auttaa moniin vaivoihin

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/inkivaari-kiihdyttaa-pintaverenkiertoa

Tieto inkiväärin terveellisyydestä ei sinänsä ollut minulle uusi asia, kun sain tulevalta vyöhyketerapeutiltani (jota en ole vielä ehtinyt tavata kertaakaan!) neuvon nauttia päivittäin inkivääriteetä niskavaivoihini. Tiesin sen auttavan flunssaan ja parantavan yleistä vastustuskykyä. Maanantaina varasin ajan vyöhyketerapiaan / akupunktioon jo lähes kroonisesti jumittuineiden niskojen ja hartioiden vuoksi. Aika meni pitkälle lokakuulle, joten sain neuvon aloittaa inkivääriteen nauttimisen saman tien. Inkiväärin pitäisi nimittäin poistaa niskanikamien väliin kertynyttä nestettä joka aiheuttaa jumittumista. Vasta pari iltaa on kulunut inkivääriteen maailmassa, joten vielä en ole vaikutuksia huomannut.

Valmistan inkivääriteen vyöhyketerapeutin ohjeilla niin, että otan 1-2 cm palan inkivääriä ja haudutan sitä miedolla lämmöllä reilu 15 minuuttia. Voi myös erikseen lämmittää veden vaikka vedenkeittimellä ja kaataa (raastetun) inkiväärinpalan päälle vaikka termoskannuun. Tämän jälkeen tee on valmis nautittavaksi. Tosin tuo nauttiminen on suhteellista. Inkiväärin maku jakaa mielipiteitä. Olen jonkun verran käyttänyt inkivääriä ruoanlaitossa ja voisin sanoa olevani "tottunut" inkiväärin makuun, ja mielestäni tee on ihan suhteellisen hyvää. Jos et ole tottunut inkiväärin makuun, niin aloita laimeamalla teellä. Kyllä siihen makuun vielä tottuu! Inkivääriä voi myös raastaa vaikka suoraan teekuppiin, mutta ole varovainen annostelun kanssa, jo puoli teelusikallista voi olla liian väkevää!
 
Inkiväärin kuori ei muuten ole syötävää, joten kuori se ensin pois. Tämä tuli minulle uutena tietona, ennen olen raastanut kuorineen päivineen :D :D Nooh... Hengissä edelleen :) 

Kaupassa inkivääriä valitessa voi vaikka etsiä jotain oliota esittävän inkiväärin.
Minä valitsin tämän, joka esittää jotain hevosensukuista pikkuoliota
jolla on epämuodostunut alavartalo ja harottavat silmät :)

 
INKIVÄÄRIN TERVEYSVAIKUTUKSIA
 
 
Inkivääri sisältää liudan ainesosia, kuten kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta. Sanotaankin, että inkivääri on yksi luonnon parhaita omia lääkkeitä esimerkiksi erilaisia tulehdustauteja vastaan. Inkivääri on perinteisesti kiinalaisen lääketieteen suosima yrtiksi mutta myös länsimainen lääketiede on tunnistanut inkiväärin terveysvaikutukset jo pitkään.
 
Inkivääri: 

- Laajentaa pintaverisuonia ja näin ollen parantaa verenkiertoa
- Lisää hikoilua
- Nopeuttaa nesteen poistumista --> viilentää elimistön lämpötilaa --> vähentää turvotusta
- Lievittää flunssan oireita
- Helpottaa vatsakipuja
- Helpottaa stressiä ja migreeniä
- Hillitsee vatsan kouristuksia, auttaa mm. ripuliin, ilmavaivoihin ja kuukautiskipuihin
- Auttaa pahoinvointiin (merisairus ja raskauspahoinvointi, vaikka Suomessa raskaanaoleville inkivääriä ei suositella?)
- Lievittää tulehdustiloja ja kipua
- Auttaa nivelsairauksiin, myös reuman tukihoitona
- Lihastulehdusten hoitoon
- Auttaa lisäämään notkeutta
- Lievittää tukkoisuutta
- Irrottaa limaa keuhkoista, joten sopii allergioiden ja astman hoitoon
- Puhdistaa kehoa, vaikutukset niin sisäelimiin kuin ihoonkin

Tutkimuksissa on laboratorio-oloissa saatu viitteitä siitä, että inkiväärillä olisi syöpäsolujen kasvua hillitsevä vaikutus.



Inkivääriä voi käyttää myös ruoanlaitossa. Erityisen hyvin se sopii itämaisiin kasvis-, kala- ja liharuokiin. Se sopii myös leivonnaisiin ja jälkiruokiin, marinadeihin ja säilykkeisiin. Inkivääriä voi lisätä myös smoothien joukkoon.

Tästä linkistä löytyy linkkejä inkivääriresepteihin:

http://ruoka.fi/ruokajutut/vihannesopas/tuore-inkivaari


http://www.magneettimedia.com/inkivaarin-kirpea-puraisu/



Mikäli siis haluat kokeilla luonnonmukaista apua yllämainitsemiini vaivoihin, inkiväärin kokeileminen ei ainakaan maksa paljoa!

-  Tiina -


17 kommenttia:

  1. Hei. Oliko inkivääriteestä apua hartioihisi? Itsellä juuri elämäni ensimmäinen inkivääritee kiehumassa ja tarkoitus nauttia se aviomiehen kanssa flunssaan. Himourheilijana piti löytää jokin nopea reitti tervehtyä kolme päivää sitten alkaneesta normi flunssasta ja inkivääri muistui mieleen jostain mielen sopukoista. Katsotaan miten käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun kirjoitit :)

      Mulla on edelleen hartia jumissa. Elokuusta alkaen jatkuvaa kipua! Tosin nyt on alkanut hieman helpottaa. Fysioterapiassa selvisi, että johtuu faskioista, eli sidekudoskalvoista. Ei siis ollutkaan mitään tavallista lihasjumia! Olen kokeillut niin montaa juttua, että mikään ei tunnu auttavan. Akupunktiossa olin viimeksi tänään, josko se alkaisi pikkuhiljaa helpottaa. Taidanpa minäkin taas laittaa inkivääriteet kiehumaan! :) Minulla muuten auttaa ainakin pahoinvointiin, jos on vähänkin huono olo, niin inkivääritee vie sen mennessään.

      Toivottavasti teilläkin auttaa flunssaan! :)

      Poista
    2. Huhhuh, olipa värkkiä ! Siis maku melkoinen kokemus, mutta näin kolmantena iltana jo ihan ok... Flunssa edelleen pahasti päällä,mutta ehkä tuo räkä irtoaa normi paremmin. Ehkä auttaisi flunssan torjumiseen kun ottaisi heti oireiden ilmaannuttua. Jatkan silti kokeilua :)

      Mukavan näköinen blogi sulla ja mielenkiintoisia juttuja. Lueskelen aina kun ehdin. Tsemppiä treeneihin!! Vaasa rules!

      Poista
    3. Kiitos! :) Kiva, että tykkäät ja luet blogia! :) Parasta palautetta!
      Joo tuo inkivääri on aika vätkyä, varsinkin jos ei ole tottunut makuun. Mä aloitin tuon inkivääriteen juomisen vähän laimeammalla aluksi mutta kyllä nyt menee ihan kunnolla väkevänäkin! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä mukavasta tietopaketista :) Olen itsekin juonut jonkin verran inkivääriteetä, mutta en ole tiennyt mihin se vaikuttaa. Sain myös tekstistäsi uuden vinkin teen valmistamiseksi raasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! :) Kiva kun löysit kirjoitukseni!
      Itse vakuutuin inkivääriteen tehosta nyt viimeistään, kun ennen joululomaa oli flunssa iskemässä päälle - juuri ennen matkaa! Pari päivää join inkivääriä kaksin käsin ja flunssa katosi kokonaan nopeasti! :)

      Poista
  3. Löysin avun tästä flunssaan. Join juuri kupillisen inkivääriteetä ja helpotti todella hyvin olotilaa/tukkoisuutta. Tähän päälle varalta vielä höyryhengitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että sait inkivääristä apua flunssaasi!
      Aina kun vähänkin tuntuu siltä, että flunssaa pukkaa, niin alan kaksin käsin juomaan inkivääriä ja siihen se flunssa yleensä jääkin! Tehokasta! :)

      Poista
  4. Kiitos Tiina hyvästä info paketista, itse olen jo aiemmin niveliini sitä käyttänyt sekä atooppisenihon hoitoon. Unohtui välillä ja nyt taas aloitin ja voi juma, että osaa olla hyvää ja tuttavani juuri teki inkivääri/situuna juoman, kun sen kurkusta kulauttaa tuntee jo mainion ja hyvän tunteen ja kurkunpäähän jää ihastuttava tunne. Tänään on lautasella rumpsutetut kurkut joissa mausteena etikka/inkivääri/chili/tilli ja hippasen suolaa.

    VastaaPoista
  5. Olen laittanut tämän vkon aamuisin tekemääni hedelmäjuomaan ( 1 banaani, 1 omena, 1 päärynä ) inkivääriä ilman kuorta lastuina sellaisen peukalonpään kokoisen palan, desi kiehuvaa vettä mukaan, kaikki tehosekoittimeen ja paljon kierroksia. Siitä tulee iso tuoppi hyvää juomista ? ! ! ? lopputuloksena saa juosta vessassa pisalla 15 min välein ja päätä särkee ; ) Luulen että elimistöstä lähtee kuonat liikkeelle ja jatkuva pissaaminen aiheuttaa nestehukkaa josta myös päänsärky johtuu.
    Ikää 49 vee ja sukupuoli Mies

    VastaaPoista
  6. Minulla on puolen minuutin kokemus inkivääristä: yksinkertaisesti pieni palanen inkivääriä suuhun pureskeltavaksi..."ime" mehut, mutta voit syödä myös koko palan. Ei mene kuin n. puoli minuuttia ja alkava kurkkukipu on kokonaan poissa.

    VastaaPoista
  7. Juon töissä pitkin päivää inkivääriteetä, valmistan sen nopealla tavalla 4-5 viipaletta inkivääriä kuppiin ja kiehuvaa vettä päälle. Viipaleiden päälle voi lisätä vettä monta kertaa päivän aikana, makua riittää työpäivän loppuun. Aloitin inkivääriteen juonnin vilustumisoireisiin mutta myös niveloireisiin.

    VastaaPoista
  8. HEI! Olen syönyt inkivääriä mitenkään käsittelemättä. Kuoren otan tietenkin pois, koska siinä voi olla maaperästä johtuvia myrkkyjä. Pureskelen inkivääri ja toisessa kädessäni on lasillinen vettä, jota hörppään välillä. Tämä onnistuu. Ensimmäisen merkittävän avun huomasin, kun molempien käsien peukoalon tyvet paranivat. Ne turposivat ja olivat hyvin kipeät. Mitään ei juurikaan voinut käsillä tehdä. Leivän voitelukin oli kivuliasta. Tarvitaanhan peukola kaikkeen käsillä tekemiseen puristusta varten. Inkivääri on auttanut myös moniin tulehduksiin. Olen ollut paksusuolen tähystyksessä kahdesti ja nyt odotan monen vuoden jälkeen uutta tutkimusta, koska suolistosta löytyi kasvain, joka tutkittiin ja myös monia polypejä tutkittiin. Mielestäni vatsani on tullut parempaan kuntoon. Syön lisäksi kauraryynit keittämättä ja uskon niilläkin olevan merkitystä vatsani toimintaan. Nyt odotan mielenkiinnolla seuraavaa tähystystä, ja aioin kertoa lääkärilleni edellä mainitusta, josta jo kerroin lähettävälle lääkärilleni. Eivät nämä: Inkivääri ja keittämätön kauraryyni ainakaan pahaa tee. Minulla on jo yksi syöpä ja siksi teen kaiven voitavan, että saisin olla terveenä.

    VastaaPoista
  9. Monta päivää meni, etten oikein pystynyt nukkumaan enkä kävelemään, koska oli kauhea kipu oikeassa lonkassa. Olin todella masentunut, sillä olen kova liikkumaan. Söin särkylääkkeitä, jotka eivät tähän vaivaan auttaneet. Jostain mieleni sopukoista muistin inkiväärin, klenkkasin kauppaan ja ostin komean juuripalan. Heti kotiin (3.krs, ei hissiä) itseni hilattua laitoin veden kiehumaan ja kuorimisen jälkeen leikkasin monta kapeaa siivua inkiväärijuuresta. Ensimmäisen jäähtyneen mukillisen jälkeen keitin uuden veden ja laitoin vanhojen siivujen päälle. Kolmanteen mukilliseen leikkasin pari uutta siivua. Tämä ensimmäisenä päivänä. Ja seuraavana aamuna liikkuminen oli jo paljon parempaa, kipua ei ollut niin paljon ja pääsin jo tuolistakin ylös itkemättä. Seuraavana päivänä nautin "vain" 2 kupillista inkivääriteetä ja kolmantena päivänä yhden. Nyt on menossa 4. päivä ja olo on tosi hyvä. Pääsen tänään jo lenkille ja pyöräilemään, ihanaa.. Voiko liiasta inkiväärin nauttimisesta olla jotain haittaa? Ensimmäisenä yönä jouduin käymään vessalla kaksi kertaa, toisella vain kerran ja viime yö meni jo nukkuessa, kun ei mistään särkenyt. Minulla on ystäviä, jotka kärsivät myös erilaisista nivel- ym. kivuista. Vien tätä ilosanomaa heille..

    VastaaPoista
  10. Hyvä nesteenpoistaja, vyötärö tuli esiin 2-viikossa.

    VastaaPoista
  11. Teen tuoreesta inkivääristä lingolla mehua ja laitan joka päivä oikein kunnon juurakkeen. sama/ vyötärö palasi ja nyt on lautavatsa. En tajunnut, että minulla oli nestettä ja voihan se olla ilmaakin kun en muualta ollut pullea. 160cm/52kg....

    VastaaPoista
  12. Moicca mie alottanut inkiväärin käytön raakana, juon teenä pari mukilista pv. Ja olen huomannut että nenässä kulkee ilma paremmin, mutta voiko inkivääriä käyttää ihan kokoajan. �� t.arja

    VastaaPoista