keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tonni täynnä pyöräilyä :)

Niinpä!
Kuva: Pinterest

Vihdoin täyttyi se 1000 km pyöräilyä yhden vuoden aikana!! Toukokuussa siirryin kulkemaan työmatkat pyörällä bussin sijasta ja nyt taas pikkuhiljaa alan siirtymään talviaikaan tässä suhteessa. Olisin ehkä siirtynyt jo viikko sitten, mutta tuo tavoitetonni piti saada vielä täyteen.

Työmatkapyöräily on loistava keino saada hyötyliikuntaa jokaiseen päivään. Minulla on töihin 6 km per suunta, eli viikossa tulee 60 km pyöräilyä, mikäli vain kuljen matkat pyörällä molempiin suuntiin. Välillä olen mennyt miehen kanssa salille suoraan töistä ja fillari on kulkenut auton takana takaisin kotiin.

Uskollinen ystäväni Kalkhoff.


Tämä kesä on ollut mahtava pyöräilyn kannalta. Olen tainnut kastua yhteensä kolme kertaa koko tuhannen kilometrin aikana. Pyöräillessä saa myös ihailla upeita maisemia, sillä pyörämatkani kulkee merenrantaa pitkin.

Tässä yksi ihana maisema reittini varrelta.

Pyöräilykypäränkin ostin vihdoin, mutta se ei valitettavasti ihan joka kerta ole kutreilleni päätynyt.

En tunne oloani kotoisaksi kypärän kanssa
vaikka kuinka yritän.

Laitan kaikki liikunnat siis aina HeiaHeiaan. Se kertoo, että tänään mulla täyttyi pyöräilysaldo 1006,2 km tämän vuoden osalta! Pyöräily on siis ehdoton Top-laji tänä vuonna. Salitreeni tulee hyvänä kakkosena, 60 treenikertaa täynnä! Ehtiiköhän satku tulla täyteen tänä vuonna tällä neljän salitreenin viikkovauhdilla? :) Kävelyä on myös kertynyt 60 kertaa. Juoksua 34 kertaa ja BodyBalancea 16 kertaa. Tämän vuoden treenisaldo onkin jo 360 treeniä, 255 tuntia! Jos laskin oikein, niin tänään 16.10. on vuoden 289. päivä, joten teen keskimäärin 1,2 treeniä päivässä ja 0,9 tuntia per päivä. Aika hyvin tällaiselta peruskuntoilijalta.


 
Tässä alla vielä HeiaHeiasta otteet pyöräilyistä vuosien varrelta.

2010 pyöräily oli erittäin harvinaista.
Vanhalla 3-vaihteisella pyörällä sutkuttelin
vielä tuolloin menemään kaikki kolme kertaa.

2011 toukokuussa ostin nykyisen Kalkhoffini ja aloin pyöräilemään töihin.
Elokuussa tapahtuikin kaikenlaista mikä suisti elämäni
hetkeksi raiteiltaan ja pyöräily jäi sen vuoden osalta siihen.
460 km ehdin kuitenkin pyöräillä silloin, taisin silloin
tavoitella 500 km, mutta ei onnistunut.

2012 sitten pyöräilinkin vähän enemmän. 664 km tuli täyteen.
Kesä-heinäkuussa tuli totaalinen liikuntatauko
joksikin aikaa ja pyöräilykin jäi tauolle keskellä kesää.

Tänä vuonna ainut pyöräilytauko oli kesäloman aikana, kun oltiin reissussa.
Muuten olen tasaisesti pyöräillyt läpi kesän.

Ai niin. Tänään olikin aivan mahtava pyöräilyaamu. Rakastan tätä aamuista maisemaan Onkilahdella. Tuo Wärtsilän tehdas taustalla tuo kivaa kontrastia tähän upeaan maisemaan. Aurinko nousee tuolta tehtaan takaa ja näkymät ovat usein henkeäsalpaavan kauniit! Meri oli aivan peilityyni.


Yksi top-maisemistani Vaasassa.

Nyt voinkin hyvillä mielin siirtyä käyttämään Vaasan "loistavaa" julkista liikennettä viilenevien ilmojen myötä ja laittaa pyörän varastoon talviteloille, kun vissiin ilmat viilenee loppuviikosta. Julkinen liikenne vois tosiaan olla parempi täällä, mutta mulla on onni, että bussi kulkee kodin vierestä työpaikan viereen 20 minuutissa ilman vaihtoja. Bussikortti maksaa 35 euroa kuukaudessa. Miehellä on kyllä auto,  joten mun ei ole mitään järkeä edes ajatella ostavani toista autoa tähän talouteen näillä bussihinnoilla :)

Nyt jäänkin sitten vain odottelemaan kevättä, että kaivan taas pyörän ulos varastosta! :)


- Tiina -

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kuva tuo viimeinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Rakastan tuota aamuista Onkilahden maisemaa!

      Poista