sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Keväinen maksan puhdistus kiinalaisen lääketieteen tapaan

Tämä viikko on jälleen kulunut vauhdilla. Ajan kulussa ei pysy perässä. Olen varmaan ennenkin kirjoittanut samasta aiheesta, mutta minusta tuntuu, että perjantai on jatkuvasti. Ehkä se kertoo siitä, että viikot vai soljuu ohi arjen pyörteissä elämää suorittaessa, töitä, ruoanlaittoa, treenaamista, ilman, että ehtii pysähtyä todella keskittymään elämäänsä ja nauttimaan jokaisesta hetkestä. Tekemistä on liikaa, ja aikaa liian vähän. Voisinpa vaihtaa päivät 36-tuntisiksi, niin saattaisin ehtiä tehdä kaikki ne asiat, joita haluaisin tehdä.

Sellaiset asiat, joita odottaa pitkään, menevät ohi, ja yhtäkkiä huomaat, että se asia meni jo toissapäivänä, ilman, että asiaa on ehtinyt vielä käsitellä mielessään sen enempää. Ehkä saattaisin hyötyä mindfullnessista. Tai joogasta. Tai vaan elämäni rauhoittamisesta. Niin, etten tekisi vähintään kolmea asiaa samaan aikaan. Tämä hektisyys todella alkaa häiritä minua. Kun ei ole nähnyt mummoaan viiteen kuukauteen, tai ei ehdi soittaa äidilleen muutamaan viikkoon, tai ei ehdi lorvailla kotisohvalla lukemassa hyvää kirjaa, silloin.alkaa jotain olla pielessä.

Onneksi kohta on pääsiäinen ja sitä ennen ajattelin pitää pari lomapäivää, jos vain ehdin.

Sitten aiheeseen, joka kiinnostaa minua koko ajan enemmän ja enemmän. Perehdynkin aiheeseen lisää heti, kun vain ehdin...

Perjantaina olin viettämässä iltaa Wasa Wellnessissä "Kevään puhdistus" -tilaisuudessa. Sen piti Silja Kuitu, joka on vyöhyketerapeuttini (sekä perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutti, Dr. of Naturopathy) sekä Christina Maag, kinesiologisti. Tilaisuuden aiheina oli kiinalaiseen lääketieteeseen perustuva keväällä tehtävä maksan puhdistus. Kiinalainen lääketiede on ollut olemassa satoja ellei tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Kiinalaisessa lääketieteessä jokainen vuodenaika edustaa tietynlaista energiaa ja vuodenaikoja kuvaa viisi elementtiä: Tuli, Metalli, Maa, Puu ja Vesi. Kevään elementti on Puu, joka puhkeaa uuteen kasvuun ja toimintaan hiljaisen talven jälkeen. Kiinalaisessa lääketieteessä jokaiseen elementtiin liittyy jokin sisäelin ja maksa on Puuhun liittyvä elin.

Kuva
Maksa toimii elimistömme jätteenpuhdistuslaitoksena ja sillä on merkittäviä tehtäviä hyvinvointimme ja terveytemme kannalta. Jos maksa ylikuormittuu, keho saattaa alkaa oireilla esimerkiksi vatsakipuina, päänsärkyinä tai väsymyksenä. Jos maksa on kuormittuneena liian pitkään, elimistöömme alkaa kertymään liikaa kuona-aineita ja kehon täytyy alkaa keräämään lisää rasvasoluja, jotka suojelevat elimistöämme myrkyiltä.

En anna tässä tarkkoja ohjeita maksan puhdistukseen, sillä se pitää tehdä oikeiden ohjeiden mukaisesti, eikä minulla ole pätevyyttä täsmällisten ohjeiden antamiseen. Siihen löytyy kuitenkin netistä vinkkejä, millä ruoka-aineilla maksan saa puhdistettua. Käytännössä pitää tehdä detox-kuuri, mutta sitä ennen täytyy muutkin puhdistuselementit olla kunnossa, ettei tule puhdistuskriisejä, jotka ajavat kehon entistä toksisempaan tilaan. Esimerkiksi, jos suolisto ei ole kunnossa ennen puhdistusta, niin kehosssa olevat myrkyt virtaavat vaurioituneen suoliston seinämien läpi takaisin verenkiertoon. Kehossa täytyykin siis olla PH-tasapaino, insuliinitasapaino ja ruoansulatuksen tasapaino kunnossa ennen varsinaista maksan puhdistusta.

Suoliston terveyden kannalta tärkeimmät poistettavat aineet ovat antibiootit, valkoinen vilja ja -sokeri. Insuliinitasapaino on tärkeä, koska jos keho saa liikaa insuliinia, voi tulla insuliiniresistenssi joka edistää rasvamaksan kehittymistä. Aamiaiselta pitäisi poistaa nopeat hiilihydraatit, syödä useita pienempiä säännöllisiä aterioita ja hiilihydraatit pitäisi syödä treenin jälkeisellä aterialla. PH-tasapainon kannalta pitäisi poistaa kahvin juonti, alkoholi, virvoitusjuomat, punainen liha ja lisätä emäksisöivien kasvisten käyttöä, eli tummanvihreiden vihannesten ja yrttien syömistä. Tiesittekö muuten, että selluliitti johtuu liian happamasta kehosta?

Kun nämä asiat ovat kunnossa, voidaan siirtyä maksan puhdistukseen. Puhdistus ei tarkoita paastoa. Paastoissa syödään liian vähän proteiineja ja niitä tarvitaan puhdistuksenkin aikana. Proteiineina käytetään pääasiassa kasvisproteiineja, mutta myös kalaa ja hieman kanaa voi käyttää. Myös tietyt yrtit edistävät puhdistusta. Pitää juoda paljon huoneenlämpöistä vettä. Liikunnan kannalta ei suosita raskaita treenejä vaan joogaa ja kävelyä ulkona. Hyvien yöunien saanti on tärkeää ja stressin poisto ylipäänsä.



Muun muassa tällaisia asioita meille kerrottiin perjantain tilaisuudessa. Mitä enemmän aiheesta kuuli ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, kaikki alkoi saamaan järkeä. Kiinalainen lääketiede ei ole uskomuslääketiedettä, vaikka alankin uskomaan siihen länsimaista lääketiedettä enemmän. Se on hyvin loogista, ja siinä edistetään ihmisen terveyttä eikä keskitytä sairauksien parantamiseen, vaikka sitäkin tehdään kiinalaisen lääketieteen menetelmillä. Tärkeintä on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi eikä yksittäisen oireen hoitaminen.




Lähteitä omien muistiinpanojen lisäksi:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti