perjantai 28. maaliskuuta 2014

Trainer4Youn kuntosalivalmentajan näyttökoe suoritettu!

Huhhuh! Nyt on kuntosalivalmentajan koulutuksen näyttökoe suoritettu. Tulihan tätä taas jännitettyä aikansa. Tosin kyllä mä luin ja valmistauduin paljon. Ja onhan tässä sinänsä kuntosaliharjoittelu aloitettu 13 vuotta sitten. Saimme valmiiksi pari A4 jossa oli yhteensä 26 liikettä olennaisine pointteineen. Eli 26 liikettä piti opetella itse tekemään ja vielä ohjaamaankin oikein

Olin treenaillut itse tekemälläni ohjelmalla edellisestä koulutuspäivästä alkaen, jossa oli monta liikettä näistä opeteltavista. Olin kirjoittanut salivihkooni kaikki opeteltavat liikkeet selityksineen ja itse treenaillessani kävin vihosta läpi suorituksen tekniikoita. Lisäksi salilla treenatessa kävin mielessäni liikettä läpi osissa, että mitä oikeasti teen missäkin vaiheessa, mikä nivel liikkuu ja missä liike tuntuu.

Ohjauskaavaa en ollut päntännyt paljon yhtään mutta luotin siihen, että se menee tilanteessa ihan luonnollisesti. Onneksi olin pariin otteeseen käynyt ohjaamassa työkaveria tekemäni ohjelman kanssa. Sitäkin varten olin jo prepannut paljon liikkeitä.

Kaikesta valmistautumisestani huolimatta minua jännitti. En tiennyt millainen ohjaustilanne olisi. Olin jo varautunut pahimpaan, eli siihen, että 20 muuta opiskelijaa tölläisi vieressä kun ohjaan vieraalle parille vaikeaa liikettä (esim. Vatsalihasliike lantionnosto matolla) ja suorituksen jälkeen kaikki heittäisi kriittisiä kommentteja päin naamaa :D No eihän se todellakaan tällainen tilanne ollut.

Oman parinsa sai valita itse ja olimme sopineet K:n kanssa olevamme pari. Kouluttajista vain toinen oli yhden parin kanssa. K ohjasi ensin ja Maija antoi hänelle ohjattavaksu liikkeeksi polven ojennus laitteessa. Minä olin siis K:n asiakkaana tilanteessa. K:n suoriuduttua Maija antoi minulle liikkeeksi alataljasoudun ja sen aikaa kun Maija antoi K:lle palautteen minä sain henkisesti valmistautua suorittamaan ohjauksen.

Olin tosi helpottunut mun liikkeestä sillä sitä olin käynyt läpi huolella. Se kuuluu myös omaan saliohjelmaani joten olin alusta alkaen aika varmoilla linjoilla, että pääsen näyttökokeesta läpi. Tosin aina takaraivossa jyystää se jännitykseni, joka saattaa laueta typerissä tilanteissa ja menen ihan puihin ja alan sönköttämään jotain outoa. Tässä tunsin kuitenkin olevani turvallisilla vesillä ja vain parin ihmisen seurassa pystyin relaamaan ihan hyvin.

Ohjaustilanne menikin lopulta mielestäni aika hyvin enkä olisi osannut mitään tehdä paremmin. Palautetta saadessani sain kuitenkin palautetta, että liikkeen olennaisimmat asiat pitäisi vielä sanoa jämäkästi ja positiivisen palautteen antaminen unohtui. Palautteesta en muista enää muuta :D Paitsi, että läpi pääsin ja sain 4+. Tyytyväinen olin suoritukseeni. Nyt on sekin vaihe ohi. Koulutukseen kuuluu vielä teoriakoe ja se pitää suorittaa parin viikon sisään. Siinä tulee 60 kysymystä joihin pitää vastata 30 minuutissa netissä ja 70 %  pitää olla oikein, että pääsee läpi.

Siinä onkin sitten seuraava jännityksen paikka! :D Yritän sen kyllä saada suoritettua mahdollisimman pian alta pois. Sitten olen kuntosalivalmentaja, joskin täysin kokematon sellainen ;)

- Tiina -

7 kommenttia:

  1. Wau, hienosti meni! Onneksi olkoon ja tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava juttu, onnittelut! :D
    Vähän oon kadekin, mut kyllä mäkin vielä joku päivä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin mielestä on aika mahtavaa :)
      Suosittelen kyllä Trainer4Youta, heti kun vaan kykenet! :) Kyllä se päivä vielä tulee, pidän peukkuja!

      Poista
  3. Kiitos hyvälle "ohjattavalle oppilaalle" t. "K" eli kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :) Olis muuten kiva mennä joskus treenaamaan yhdessä!? :)

      Poista