keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Jutta ja Bull Vaasassa

Tänään olin Vaasan yliopistolla kuuntelemassa Jutta on the road -luentoa. Luentosarja oli tosi hyvä. Jutta on kyllä tosi inspiroiva tyyppi! Tuli tosi hyvä fiilis, kauhea motivaatio päälle into jatkaa valitsemallani tiellä. Näillä tyypeillä on ammattitaitoa omaan työhönsä. Ihailen Jutan uraa ja sitä kuinka hän on työllään muuttanut niin monen ihmisen elämää, itseluottamusta ja vartaloa. Hän on tehnyt paljon hyvää työtä parantaakseen ihmisten elämänlaatua.


Jutta luennoi muun muassa hyvinvoinnista, itsetunnosta, tavoitteista, itsehillinnästä, ajankäytöstä. Mentaalipuolen jutuista liittyen ravintoon, kuntoiluun ja hyvinvointiin. Tajusin, että tosiaan oma mielemme ja omat ajatuksemme on ne asiat, jotka vievät meidät kohti niitä omia tavoitteitamme. Se mitä ajattelemme, täytyy muuttua toiminnaksi, että saavutamme ne omat tavoitteemme. Pelkkä unelma ei riitä, täytyy laatia selkeät ja konkreettiset tavoitteet ja omalla toiminnalla vaan alkaa toteuttamaan suunnitelmaa.

Mitkä ovat sinun omat tavoitteesi?


Se millaiseksi elämämme on muodostunut on omista valinnoistamme kiinni. Teemme elämässä jatkuvasti valintoja, niin pieniä kuin suuria. Lähdenkö opiskelmaan, irtisanoudunko töistä, menenkö tänään salille, syönkö suklaata vai omenan, puenko aamulla päälle sinisen vai punaisen paidan. Kaikki valinnat eivät ole niin merkityksellisiä oman elämän kulun kannalta, mutta monet valinnat vievät meitä joko kohti omia tavoitteitamme tai sitten entistä kauemmas niistä.

Miten voisit tänään edistää elämääsi kohti omia tavoitteitasi?


Oman kehon muokkaukseen liittyvien tavoitteiden tukemiseen kannattaa valita personal trainer tai vaikka etsiä itselleen sopiva nettivalmennus. FitFarmin lisäksi on paljon muita nettivalmennuksia mistä valita. Joskus on itse vaikeaa suunnitella omat kuntoilunsa ja ravintonsa niin hyviin kuin ammattilaiset sen tekevät. Kun oikea valmentaja suunnittelee esimerkiksi lihaskasvua edistävän treeniohjelman ja treeniä tukevan ruokavalion, tuloksia tulee aivan varmasti.

Itsehän olen tällä hetkellä lihattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla (väliaikaisesti) ja luennon Bullin osuudessa kumottiin ravintoon ja kehoon liittyviä myyttejä ja jälleen kerran vannottiin maitorahkan ja raejuuston nimiin. Olen yrittänyt nyt kiinnittää huomiota saamiini proteiineihin, mutta silti ruokavaliossani on vääriä asioita väärinä aikoina. Illalla ennen nukkumaan menoa ei pitäisi syödä hiilareita, vaan proteiinia ja rasvoja, sillä illalla hiilarit nostaa insuliinitasoa ihan turhaan. Paras aika syödä hiilareita olisi treenin jälkeisellä aterialla - keho tarvitsee hiilihydraatteja polttoaineekseen. Mutta ei illalla! Ja olen juurikin vaihtanut ne raejuustot ja rahkat omeniin, banaaneihin, ananakseen... Liikaa hedelmiä vääränä aikana! Kun ammattilaiset tekee ohjelman, sitä ei kannata lähteä soveltamaan väärillä asioilla. Proteiinia pitäisi saada tasaisesti jokaisella aterialla, mutta hiilihydraatteja tai hyviä rasvoja ei sovi unohtaa.

Ehkä tästä piakkoin palannen takaisin raejuustopurkkien pariin...

Syötkö sinä tarpeeksi proteiinia?



Monella tavoitteet saattaa kariutua itsekurin puutteeseen. Ei vaan kerta kaikkiaan pysty vastustamaan sitä sokeria. Sokerin sanotaan koukuttavan huumeen lailla, ja tiedän sen kyllä hyvin itsekin. Koko elämäni olen ollut sokerikoukussa, ollut varsinainen suklaa-addikti. Sitä on ollut vaikea vastustaa, itsekuri ei ole riittänyt tarpeeksi pitkälle. Mutta sitten sitä itsekuria on tullut kasvatettua aikojen saatossa paljon. Jutta vertasi itsehillintä"lihaksen" treenausta hauiksen treenaamiseen. Yhdellä hauiskäännöllä ei saa Bullin habaa, se vaatii toistoja, toistoja, toistoja. Itsehillintää pystyy treenaamaan, sitä saa kasvatettua kuten lihasta säännöllisellä treenillä. Itse alan pikkuhiljaa toipumaan sokeririippuvuudesta - ilman sokeria eläminen ei tunnu enää edes pahalta. Makealle on olemassa parempia vaihtoehtoja - minä päätän valita ne. Minulle on helpompaa luopua kokonaan kuin joutua jokaisella kauppareissulla pohtimaan pitäisikö sitä suklaata ostaa vai ei. Jos joskus jossain on tarjolla ja syön syön, ei maailmani kaadu, vaan nautin siitä syömisestä ja jatkan sen jälkeen elämääni ilman sokeria, seuraavaan kertaan asti. Ei ne asiat ole niin vakavia!

Paljon asioita tuli käsiteltyä omassa mielessä illan aikana ja niitä tulee varmasti lähipäivinä pohdittua lisää. Loppujen lopuksi asiat on tosi yksinkertaisia. Tavoitteet, suunnitelma, toteuttaminen, toisto. Jokapäiväisen elämän eläminen terveellisemmällä tavalla.



Illan kohokohta oli päästä Bullin kanssa yhteiskuvaan. En vaan uskaltanut kysyä yhtään mitään - se oli pikainen kuvaus, kiitos ja takavasemmalle poistuminen. Täynnä uutta intoa ja tarmoa. Lisää halua ja paloa jatkaa sitä mistä nautin.

Kiitos Jutta ja kiitos Bull - olette huippuja.


- Tiina -

2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Sulle on haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Mä olen ihan intona tästä mun ekasta blogihaasteesta! :D Kiitos! Pitääpä oikein pohtia ja toivottavasti illalla ehdin kirjoitella vastaukset :)

      Poista