keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden parhaat raakapallerot

Ennen joulua bongasin netistä reseptin jouluisiin raakapalleroihin. Ostinkin heti innokkaana kuivattuja luumuja ja taateleita, että olisin niitä värkkäillyt jo ennen joulua. Mutta enhän mä sitten ehtinytkään. Eilen kuitenkin uuden vuoden aattona kotoilun lomassa piti saada jotain hyvää. En enää muistanut mikä resepti se ennen joulua näkemäni oli, joten aloin googlettelemaan raakapalleroiden ohjetta. En löytänyt sellaista valmista reseptiä johon kaapissani olevat aineet olisivat kelvanneet, joten oli aika soveltaa. Kasasin työpöydälle kaapeista aineksia joita ajattelin, että käyttäisin palleroihin ja heittelin niitä kulhoon fiiliksen mukaan. Ja voi veljet niistä tuli hyviä! Tein kaksi eri reseptiä, jouluiset luumu-kookospallerot ja taateli-kaakaopallerot.



Jouluiset luumu-kookospallerot

 0,75 dl mantelijauhoja
0,25 dl kookosjauhoja
1 dl kuivattuja luumuja
1 rkl agavesiirappia
1 rkl öljyä
1 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
Ripaus merisuolaa tms.
Kookoshiutaleita


Kaikki aineet sekaisin kulhoon ja sauvasekoittimella sekaisin. En tiedä olisiko tehosekoittimella tai muulla värkillä ollut helpompaa? Tästä tulee tosi tynkkyä kamaa, joten se jumahtaa sauvasekoittimen sisään kiinni ja sitä kaivoinkin pikkulusikalla pois monet kerrat... :) Mutta oli vaivan arvoista. Lopulta kun taikina on sekoittunut tarpeeksi otin sen vielä käteen ja vaivasin kuten taikinaa ja aloin pyörittelemään pieniä palleroita. Lopulta pyöritelin pallerot kookoshiutaleissa. Tästä taikinasta tuli 8 pientä palleroa.



Taateli-kaakaopallerot

1 dl cashewpähkinöitä (meillä oli vain suolattuja, joten en lisännyt erikseen suolaa)
1 dl taateleita
Pieni kourallinen goji-marjoja
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 tl kanelia
Agavesiirappia
1 rkl öljyä
(Suolaa jos käytät suolattomia pähkinöitä)
- Jos taikinasta jää liian kosteaa, lisää esim. mantelijauhetta tai kookosjauhoa

Rouhi cashewpähkinät muruksi hyväksi katsomallasi välineellä (en ole tässä asiantuntija millä parhaiten saa, sauvasekoittimella millä itse tein palasia lenteli pitkin keittiötä ;) ). Laita kulhoon muut aineet ja sekoita sauvasekoittimella sekaisin. Kun taikina on valmis pyörittele niistä palleroita ja ne vielä raakakaakaojauheessa. Tästäkin taikinasta tuli 8 palleroa.


Laitoin pallerot jääkaappiin jähmettymään ehkä puoleksi tunniksi, vaikka ihan hyvin niitä olisi voinut syödä hetikin. Odottaminen on joskus parasta :) Tässä tapauksessa kyllä syöminen kuitenkin voitti odottamisen, sillä näistä tuli todella herkullisia!! Onneksi nämä on tosiaan sen verran tuhtia kamaa, ettei montaa voi syödä kerralla :) Nyt aamulla vielä kun pallerot olivat olleet jääkaapissa yön oli, maut maistuivat jotenkin vielä paremmin. Nuo taateli-kaakaopallerot on näistä mun suosikkeja, mutta ei nuo luumu-kookospallerotkaan huonoja ole!



Rohkeasti kokeilemaan vaan! :)

- Tiina -

4 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköistä! Blogissasi näyttää muuten olevan hyviä reseptejä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos yhteydenotostanne! Linkin blogin sivustollenne.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tosi hyviä olivat! :)

      Poista