lauantai 4. tammikuuta 2014

Huonoa syömistä, mielenkiintoisia kirjoja ja kinesio-teippausta

Jälleen ollaan viettämässä pitkää viikonloppua Oulussa. Kolme päivää sitten kirjoitin aloittavani vuoden kehoa puhdistavalla Detox-ruokavaliolla ja jo kolmen päivän päästä se meni pieleen. Suunnitellusti :D Hah! Oulussa ei ruokavaliot päde, sillä anopin tarjoiluista ei voi kieltäytyä. Joten ihan sama kai se sitten oli, mitä sitä tuli ajomatkallakin mätettyä? Ostettiin pari kerrosateriaa, mies veti hampparit jä mä ranskalaiset - kahden eri majoneesin kera. Ou mai gaad. Ihan hirveetä scheissea. Ennen "valaistumistani" terveellisen ruokavalion suhteen eli ennen gluteenitonta ruokavaliotani kolme vuotta sitten, söin Hesessä ainakin kerran kahdessa viikossa. Kuinka tuollaista on joskus voinut syödä säännöllisesti ja se vieläpä maistui tosi hyvältä. Joskus. Tuli taas hyvä muistutus siitä, kuinka ihanaa on syödä hyvin.

Tällainen eväs ajomatkan aikana. Not good!
Ajomatkalla syötiin myös yksi Fazerin sininen konvehtirasia. Ou shit. Sen jälkeen päätin, että koko viikonloppuna en syö suklaata. Mutta kuinkas kävikään. Käsi on käynyt Julia-karkkirasialla ahkeraan. Voi ei. Kun antaa ittensä lipsua, niin miten se voikin sitten aina ihan karata käsistä? En pode syömisistäni kuitenkaan mitään huonoa omaatuntoa - sillä silti kannatan rentoa asennetta syömiseen, kunhan ei rentoile kovin usein ;) Tai voiko puhua rentoilusta? En mä väkipakolla kuitenkaan normaalistikaan syö niitä omia terveellisiä pöperöitäni. Ihan rentoa sekin syöminen on, syöminenhän on aina kivaa ja rentouttavaa :) Tiistaina sitten taas kunnolla Detoxin pariin.

Torstaina käytiin tekemässä salilla supertehokas kahvakuulatreeni. Niin tehokas, että vieläkin on takareidet ja pakarat jumissa :D Automatkalla eilen kun mätettiin tuota roskaa, niin muistin taas, että tosiaan ravinnolla on tärkeä rooli palautumisessa ja tämä roska ei sitä palautumista tue. Roskalla sai pahimman nälän tyydytettyä, mutta palauttavasta ravinnosta ei voi puhua samana päivänä.

Käytiin tänään vähän pyörimässä kaupungilla alennusmyynneissä. Vaatteita tuli hankittua Jenkeistäkin juuri aika paljon, mutta kirjakaupan aleen piti päästä. Sieltä löytyikin paljon mielenkiintoista hankittavaa. Vielä kun olisi aikaa lukea niitä, sillä mun pitäis lukea tentteihin seuraavan reilun kuukauden ajan. Kolme tenttiä tulossa...


 

Ostin vihdoinkin hyvän ystäväni isoveljen, eli Jan Sundellin kirjan Hanki lihasta, polta rasvaa. Jan on ylilääkäri ja fitnesskilpailija, melko uskottava tausta kirjalle. Kirjassa on monipuolisesti perustietoa lihaskuntoharjoittelusta ja paljon liikkeitä kaikkien lihasryhmien harjoitteluun ja lisäksi ravitsemuksesta ja ravintolisistä. Tästä kirjasta on varmasti paljon hyötyä tuleviin treeneihini!

Tässä Sundellin kirjan takakansi.
Anteeksi tosi laadukkaat kuvat iPhone-varjolla :D

Stephen Gascoignen Kiinalainen tie terveyteen oli ensimmäinen kirja joka kirjakaupassa tarttui hyppysiini. Olen käynyt vyöhyketerapiassa / kiinalaisen lääketieteen tohtorilla Silja Kuidulla muutaman kerran. Häneltä olen saanut paljon hyviä ohjeita ruokavaliooni ja Siljalta olen kuullut palasia kiinalaisesta lääketieteestä. Tässä yksi kirjoitus Siljalla käynnistäni. Olen kuitenkin kiinnostunut aiheesta enemmän ja olinkin innoissani kun tämä kirja osui eteeni.

Kiinalainen tie terveyteen.

Detox - Puhdista kehosi ja laihdu, osui eteeni myös hyvään saumaan. Tarkoituksena on nyt siis loppiaisen jälkeen laittaa kunnolla tuo Detox-ruokavalio alulle, joskin jatkan sitä ehkä viikon, korkeintaan kaksi. Ajattelin ottaa säännöllisen Detox kuurin pitkin vuotta, ehkä pari viikkoa parin kuukauden välein tms. En vielä tiedä täysin miten tulen sen kanssa toimimaan. Yritän olla sinä aikana ilman lihaa, ainakin ilman punaista lihaa, tuon ajan.  Kalaa ajattelin kuitenkin syödä. Lisäksi pyrin välttämään myös maitotuotteita sen ajan. Toivottavasti kirjasta on hyötyä! Kirjan alussa kerrotaan mitä Detox on ja lisäksi siinä on paljon ruokavinkkejä. Ai niin, pakko vielä kommentoida. Mä en ajattele Detoxia vain laihtumisen välineenä, ei mun oikeastaan tarvitse edes varsinaisesti laihtua. Haluan edistää sillä terveyttäni ja saada kehoni puhdistettua kaikesta ylimääräisestä kuormituksesta.


Ehkä mielenkiintoisin ja toistaiseksi vierain aihe uusista kirjoistani on tässä Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino-kirjassa. Olen kuullut Jaakkolan kirjasta paljon hyvää mm. blogeista ja aloitinkin tätä jo vähän lukemaan. Suvussani kärsitään kilpirauhasen vajaatoiminnasta, josta myös Jaakkola on kärsinyt - ja mihin Jaakkola toivon mukaan tuo kirjassaan ratkaisun ravitsemuksen avulla. Äitini pelottelee minua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta olen aina ajatellutkin välttyväni terveellisillä elämäntavoillani siltä. Toivottavasti saan kirjasta aiheeseen päteviä argumentteja ;) Tosin lukemani alun mukaan stressi on todella vahingollinen hormonitasapainolle ja sen seurauksena voi tulla vakaviakin sairauksia. Toivottavasti opin kirjan oppien avulla antamaan rentoutumiselle enemmän aikaa!
Äiti käy säkin ostamassa tämä kirja, oli Suomalaisessa 14,95 €! (Tiedän, että äippä lukee tämän, ennen kuin ehdin soittaa ja kertoa kirjasta :)



Eikö aika mielenkiintoisia kirjoja? Arvatkaapa vaan, huvittaako lukea tenttikirjoja! Kuiva yli 500 sivuinen Uusi kilpailuoikeus vai Hormonitasapaino. Kumpihan ois parempaa lauantai-illan lukemista??

Jaa'a, kumpahan sitä lukia?
Valitettavasti tämän kirjoituksen jälkeen on pakko tarttua tuohon kilpailuoikeuteen...

Oisko pitänyt valita ammattinsa toisin, että olis mielenkiintoisemmat lukemiset? Anopin ammattiin liittyvä kirjallisuus on selvästi paljon kiinnostavampaa, vai mitä tuumitte näistä kirjahyllystä löytyneistä kirjoista?



Onneksi anoppi on tosiaan fysioterapeutti. Sain tänään faskiakäsittelyn ja kinesioteippauksen tuohon mun vasempaan hartiaan, joka on edelleen aivan jumissa. Vasen hartia jumittui elokuussa. Olen käynyt hieronnassa, akupunktiossa, fysioterapiassa. Olen kokeillut kauratyynyä, piikkimattoa, mobilatia, kylmägeeliä, tiikeribalsamia. Venyttelyä ja verryttelyä. Mikään ei ole auttanut. Parin viikon lomakaan ei auttanut. Ajattelin, että kyllä se helpottaa kun pääsee päätetyöstä tauolle. Mutta ei sekään. Kinesioteippejä en ollut vielä kokeillut. Voisikohan niistä tosiaan olla apua? En tiedä mille niksauttajallenaksauttajalle mun pitää sitten seuraavaksi mennä. Tuntuu, että hartia on jo jotenkin väärässä asennossa kireyden takia. Epätoivo kohta iskee :(


No niin. Nyt mä olen viivytellyt tuota tylsää kirjaa jo aivan liian kauan. Ehkä jaksan pari tuntia keskittyä nyt siihen.

Mukavampia lauantai-illan viettoja teille! :)

Ai niin! Treenimuija päätti liittyä Facebookiin :D Blogia voi seurailla jatkossa kätevästi sitä kautta. Tykkää ihmeessä Treenimuijasta Facessa. Sinne saattaa tulla joskus blogin ohikin jotain pikaisia treeni- ja ruokapäivityksiä.

https://www.facebook.com/Treenimuija

- Tiina -

2 kommenttia:

  1. Oh! Mä oon vältelly alennusmyyntejä koska en tarvii yhtään ylimäärävaatetta enää. Mut miten mä en ollenkaan muistanu et kirjakaupoillakin on ale O.o Täytyykin käydä katselemassa josko jotain löytyis :D Tosi hyvältä vaikutti sun löydöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ensin ajatellut ollenkaan :D Mutta onneksi sitten poikkesin sisään kun Suomalainen tuli vastaan. Harmittaa vaan ihan sikana tarttua tuohon koulukirjaan... :D

      Poista