lauantai 23. marraskuuta 2013

Pikkujouluja ja krapulajäätelöä

Meillä oli eilen työpaikan pikkujoulut. Kauan odottamani päivä Liten 10 viikon netti-valmennusjakson toisena tankkauspäivänä. Odotin niin paljon jouluruoan syömistä, koska se olisi mun tämän vuoden ainut jouluruoka, kun joulun olemme reissussa. Tosin saatan ehkä päästä nauttimaan amerikkalaisen joulun herkuista Karibian merellä.

Mua vähän jännitti miten mun kroppa reagoi vapaaseen syömiseen. Ne jotka on mun blogia seurailleet pidempään ja tuntevat mut, tietävät, että kärsin jos jonkinlaisista vatsavaivoista ja olen niihin pyrkinyt löytämään apua. Pelkäsin, että syön joululaatikoita ja maha menee heti sekaisin tai jotain muuta vastaavaa. Loppuilta vessassa :D Jo 8 viikkoa kun olen syönyt jo tarkkojen ohjeiden mukaan, tietyn kokoiset annokset tietyin väliajoin ja sit yhtäkkiä pikkujouluissa kauheaa mättämistä iltamyöhällä. Onneksi mitään vaivoja ei tullut, vatsa voi tosi hyvin loppuillan ähkyä lukuunottamatta. Alkaisinkohan mä vihdoin päästä mun vaivoista eroon?
 
Alkudrinkiksi saatiin ihanat glögikuohuviinit. Tietäisköhän joku onko Alkossa valmista glögikuoharia vai mahtoikohan se olla paikan oma sekoitus? Oli meinaan niin hyvää, että musta saattaisi tulla joulunalusjuopottelija jos sitä saa tuollaisena suoraan pullona Alkosta :)

Ruokaa jonottaessa ajattelin, että tänään lähtee syöminen lapasesta. Tuoksut oli huumaavat ja nälkä kurni mahassa ja erityisesti mielessä. Alkupalapöydästä otin kaikkea ihanaa, gluteenitonta leipää, kurkkua, sienisalaattia, marinoitua kesäkurpitsaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, graavilohta, lämminsavulohta, naudanlihaleikkelettä, aladobia. Alkupalat on aina ehdottomasti parhaita!


Olin alkupalojen jälkeen jo aivan täynnä. Kuitenkin seuraavaksi piti päästä varsinaisen pääruoan kimppuun. Mun mielestä jouluruoassa laatikot on parasta ja jos vain olen kotona joulun, teen itse porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikot. Kinkku ei ole mulle mikään välttämättömyys ja kuulinkin pomolta, että he ostavat aina Vaasan kauppahallista savukalkkunan jouluksi. Mä taidan kans vaihtaa leiriä ja syödä jatkossa jouluna kalkkunaa. Sianliha ei muutenkaan kuulu mun ruokavalioon, ei muuten väliä, mutta en tykkää kauheasti sen mausta. Nautaa mielummin kun punaista lihaa on saatava.

Otinkin lautasen täyteen laatikoita, porkkanaa, lanttua, bataattia, imellettyä perunalaatikkoa ja punajuurivuohenjuustorisottoa. Piti muodon vuoksi ottaa kinkkuakin, mutta se jäi multa lopulta syömättä melkein kokonaan. Otin myös vähän vielä lohta ja luumuja. Hyvää oli! Ja huh, että oli maha täynnä!! :) Pointsit siitä, että kaikki laatikot oli tehty gluteenittomina. Muutenhan niissä ei gluteenia olekaan, mutta usein laitetaan päälle ihan turha ainesosa, eli korppujauhoja kuorrutteeksi.


Jälkkäripöydästä otin vähän juustoja ja viinirypäleitä. Lisäksi gluteenittomille oli herkullista glögipannacottaa. Voi että se oli hyvää! Olis tehnyt mieli santsata, mutta niitä ei kai ollut yhtään ylimääräisiä, niitä oli varattu vain gluteenittomille. Saatiin pari drinkkilippuakin, mutta ne jäi multa käyttämättä. Luovutin ne edelleen parempaan käyttöön :) Vettä meni senkin edestä, taisi olla aika suolaista ruokaa kun jäi kauhea jano päälle!

Lähdin aika pian syömisen jälkeen pois, joskus 22:30 aikaan. Ähky sai minut vain ajattelemaan kotisohvaa ja villasukkia :) Onneksi ei ole mitään pakkoa bilettää aamuun asti. Mikäs voisi olla sen parempaa kuin makoilla sohvalla kotivaatteissa kissaa rapsutellen? Mä en ainakaan kovin montaa asiaa keksi :)


Puolen yön aikaan olinkin jo nukkumassa. Mies kömpi omista pikkujouluistaan kotiin neljän aikoihin ja höpöteltiin siinä aikamme omista pikkujouluistamme. Aamulla mua nukuttikin pitkään, heräsin vasta ysin jälkeen. Olis sitä voinut pidempäänkin nukkua mutta kissat piti niin kauheeta mekkalaa nälissään, että pakko niitä oli jo mennä ruokkimaan.

Mulla on tapana punnita itseni joka aamu, vaikka siinä ei mitään järkeä periaatteessa olekaan. Ajattelin, että mulle olis tullut illan aikana pari kiloa lisää, eli ne mitä Liten aikana olen pudottanut. Edellisen vapaasyöntipäivän aikana mulle tuli se 2 kg. Tosin eilen söin muuten ihan normaalisti paitsi illalla. Ei mulle tullut kuin 0,7 kg lisää. Jee! Ei siis ihan pahasti mennyt sen osalta. Kuitenkin tätä valmennusta on enää vain pari viikkoa jäljellä ja tarkoituksena olis vielä nipistää vähän pois. Edellisen vapaasyöntipäivän jäljiltähän mulla kesti reilu viikon ennen kuin paino palautui normaaliksi. 

Itseasiassa olen lisäksi päättänyt, että lopetan varsinaisen 10 viikon ohjelman jo itsenäisyyspäiväksi, sillä lähdemme silloin viemään kissat Ouluun joulun ajaksi. Eli kolme päivää aikaisemmin kuin muut. Aloitin kuitenkin pari päivää aikaisemmin treenien osalta ja osittain ruoankin osalta. Sen itsenäisyyspäiväviikonlopun syön normaalisti mutta jatkan vielä osittain ainakin ruokavaliolla ja treeneillä vielä seuraavan viikon ennen matkalle lähtöä.

Lähdin aamulla lenkille ennen aamupalaa. Tein tunnin lenkin lumisissa maisemissa. Mies antoi tehtäväksi hakea hänelle krapulajäätelöä. Kieltäydyin tuomasta Ainon Ihana maitosuklaa -jäätelöä, joka on ehdottomasti parasta jäätelöä mitä on olemassa. En olisi ehkä pystynyt vastustaa jos sitä olisi kotona ollut ;) No olisin mä. Mutta olis mua vituttanut silti, että toinen syö jotain mun suurta suosikkia :D Lupasin tuoda jotain lakritsaista jäätelöä, koska mä en tykkää yhtään lakritsasta, ainakaan jäätelön muodossa.

Oon aina tykännyt lenkkeillä talvella. Nyt vielä ainakin lumi tuntuu niin ihanalta. Ulkona on tosi kaunista ja valoisaa vaikka olikin pilvistä.



Tein tunnin lenkin ja lenkin lopussa kävin sieltä lähikaupasta ostamassa sen jäätelön. Ingmanin sulkaa-lakritsijäätelöä. Mies vetikin puolet siitä aamupalaksi :D Mä vaan himoitsin mun ihanaa aamupalaa, sitä joka-aamuista kaurapuuroa rahkalla ja mansikkaprotskulla, kanelia, mustikkaa, puolukkaa ja kookosöljyä. Se on parasta aamun aloitusta se!


Nyt pitäiskin tehdä vähän koulujuttuja alta pois. Lisäksi pitäis alkaa käymään kaappeja läpi. Haluan turhasta tavarasta eroon. Olen päättänyt myydä mun keltaiset Teema-asiat pois, joita niin vaivalla aloin 17-vuotiaana keräämään. Ehkä mä olen jo siinä pisteessä, että maltan luopua niistä ilman haikeutta :) Kuinka ne ensimmäiset omat tavarat onkin olleet niin rakkaita ja tärkeitä. Keltaisen tilalle tulee jatkossa mustaa. Valkoistakin Teemaa meillä on, eli sitten olis astiatkin mustavalkoisia. Jotain muuta rompetta pitää kans laittaa myyntiin. Pitää ehkä ottaa kirpparipaikka, ei millään jaksaisi kuvailla kaikkea ja laittaa nettiin myyntiin. Mikä aika olis kirpparipöydälle paras? Käykö kukaan joulun jälkeen kirppiksillä? Vai onko joulun alla saatu kaikeseta shoppailusta jo tarpeekseen?

Mitäs teillä on viikonlopun suunnitelmissa?

- Tiina -

4 kommenttia:

  1. Mä vein viime vuonna tammikuussa tavaraa kirppikselle ja omasta mielestä se oli ainakin huono aika. Ihmisillä taisi olla vielä ostokrapula joulun jälkeen ja vaikka jotain saatiinkin myytyä, niin ihan liikaa jouduin tuoda takaisin kotiinkin. Mutta kokemuksia on tietysti erilaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vastauksesta! :) Tuota ostokrapulaa mä pohdinkin, mutta ajattelin, että kiinnostaako päin vastoin mistä ihmiset joulun jäljiltä haluavat eroon :) Ehkä vain alan pakkailemaan tavaroita ja myöhemmin keväällä sitten myydä pois. Tai sitten vaan kuvailen ja laitan jotain nettiin myyntiin pikkuhiljaa...

      Poista
  2. Mulla oli vuos sit kirppispöytä ennen joulua ja vähän joulun jälkeen ja ennen joulua kyl meni paremmin. Mul kyl oli bilevaatetta ja korkkarii ja laukkuu, ne meni hyvin. Ja lastenvaatteet. Esinetavaraa oli vähemmän. Mulla oli kans kaappien tyhjennys, se jatku sit viel keväällä muuton aikaan ja nyt on ihan matavaa kun on asunnossa tyhjiä yläkaappeja ja pari tyhjää laatikkoakin :D

    Voisin tyhjentää silti vieläkin. Musta tuntuu et tyhjät kaapit keventää mieltäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Tämä vahvisti, että en vie kirppikselle tammikuussa. Silloinhan on tosiaan muutenkin alennusmyynnit, mies just kommentoi :) Eli tosiaan, ne jotka jaksaa vielä shoppailla, kiertää alennusmyyntien perässä.

      Siinä kirppistouhussa on niin kauhea hommakin, hinnoitella ja koko ajan käydä siellä siivoamassa paikkoja.

      Tosiaan, kun saa kaapeista pois kaikki turhat tavarat, tuntuu tosiaan kuin joku ylimääräinen painolasti lähtis harteilta :D Vähemmän tavaraa, parempi mieli. Mä ajattelin nyt, että vähempi tavaraa riittää, kunhan ne on harkitusti hommattu.

      Aina kuvittelee, että nyt mä oon tyhjentänyt kaiken mitä voi, mutta hetken päästä taas tuntuu että vois vielä tyhjentää vaikka mitä.

      Poista