maanantai 4. marraskuuta 2013

Hämmentävä kehoanalyysi Liten puolivälissä

FitFarmin Lite InShape -ohjelma on puolessa välissä. Viisi viikkoa on kulunut kuin siivillä hyvien treenien parissa. Ruokavaliosta on karsiutunut kaikki "ylimääräinen". Ruokavalio koostuu normaaleista raaka-aineista proteiineja painottaen, lisäksi hyviä hiilihydraatteja, paljon kasviksia sekä marjoja. Hyvien rasvojenkin saannista huolehditaan.

Kävin kehoanalyysissä omalla salillani juuri Liten alettua. Tuon hetkisestä kehoanalyysipäivityksestä voit lukea täältä

Tärkeintä on seurata omaa edistymistään!
Kuva: Pinterest

Lounastauolla kävin siis tekemässä puolivälin tarkistuksen, mitä tuloksia olen saanut viidessä viikossa aikaan. Tiesin, että paino on laskenut hieman ja kroppa vähän tiivistynyt. Treenit on kulkeneet hyvin, melkein joka viikko kunkin päivän ohjelmaan joihinkin liikkeisiin on saanut lisättyä painoja ja odotukset oli lihasmassan kasvussa. Mitä "viralliset" tulokset sitten kertoivat?




Suurin innostuksen aihe oli rasvaprosentin ja -massan lasku! :) Mulla on aina aiemmissa mittauksissa ollut rasvamassa 12,7 kg (löysin myös vanhat tulokset vuodelta 2010, jossa oli sama!). Nyt rasvamassa oli laskenut 0,6 kg! Jee!! :) Rasvaprosenttikin tietenkin oli laskenut, ollen nyt 20,6%. Tämän vaan sanottiin olevan jo liian alhainen, 21 oli alaraja. Tästä jäi ristiriitaiset tunteet, sillä tottakai haluan rasvaprosenttia alas mutta toivon, ettei se vaikuta sitten liikaa hormonitoimintaan tms.? No, ei tuo nyt vielä niin alhainen ole, että pitäisi olla huolissaan, kyllä sitä rasvaa mun kropasta vielä löytyy!

Mutta suurin järkytyksen aihe oli, että mun lihasmassa olisi laskenut 0,6 kg!!! WHAT?? Järkytyin. Tämä oli nimenomaan tulos, jonka toivoin nousseen. Toiveina oli 0,2 - 0,5 kg. Tämä kyllä selitettiin sillä, että veden määräkin oli laskenut ja suurin osa kropan nesteistä on lihaksissa.

Tulkitsen näitä tuloksia siis näin:
- Paino on pudonnut 1,2 kg
- Painon pudotus muodostuu 0,6 kg rasvasta ja 0,6 kg lihaksista, josta 0,4 kg selittyy veden määrän laskulla
--> Lopputulos näin ollen olisi, että 0,2 kg olisi pudonnut varsinaista lihasta. 

How on earth is that possible??

En ymmärrä näillä 4 kertaa viikossa treeneillä miten tämä on mahdollista. Ja kovilla treeneillä! Teen sellaisilla painoilla, että just ja just jaksan tehdä minimimäärän toistoja. Painot lisääntyy tosiaan jatkuvasti, eli voimaa tulee lisää. Voiko tulla voimaa lisää jos se ei näy lihasmassan kasvussa? Tosi hämmentävää.

Tai sitten tuo mittaus ei ole luotettava ja näin ollen on yhtä tyhjän kanssa!?

En tiedä. Epätoivo iski. Pitäisköhän mun lisätä ruokaa? Vielä enemmän proteiineja? Vähentää aerobista? Mitä? Osaako joku viisaampi kertoa?

Seuraavassa mittauksessa viiden viikon päästä pitääkin sitten parantaa.
Siihen mennessä on pakko tulla lisää lihastakin, edes vähän, jookos?

Mitä mun täytyy tehdä toisin?

- Tiina -

3 kommenttia:

  1. Onnea, hyvin oot edistynyt! :-)

    x Sarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toisilla tulokset vaan on selvempiä... Vatsalihakset erottuvat selvästi ja kiloja karisee! Toisaalta en ole ruokavaliota noudattanut kuin ehkä 90 % oikein, tosin en mitään varsinaisia herkkurepsahduksia ole tehnyt, eli ei mitään vakavaa lipsumista kuitenkaan. Mutta en mittaile kovin tarkkaan ja saatan syödä nälkääni ylimääräisen banaanin tms. :)
      Treenit on menneet täysin ohjeiden mukaan.
      Hyvä alku tämä ainakin on! Seuraavat 5 viikkoa sitten entistä kovemmilla treeneillä ja ehkä entistä tarkemmilla ruoilla!

      Poista
    2. BTW, ihania kuvia Floridasta sun blogissa! :) Ollaan jouluksi lähdössä sinne päin reissuun! :)

      Poista