maanantai 12. toukokuuta 2014

Mitkä asiat saivat minut, entisen liikunnan vihaajan, rakastumaan liikuntaan?

Kirjoittelin blogin alkuaikoina siitä, että vihasin koulussa liikuntaa, olin se joka valittiin joka joukkueeseen viimeisenä. Kirjoitus löytyy tästä. En vain osannut mitään, kuntoni oli huono, tunsin itseni kömpelöksi enkä pysynyt muiden perässä. Liikuntatunnit oli oikeastaan jälkikäteen ajatellen aika nöyryyttäviä. Mielipiteistäni koululiikuntaa kohtaan voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta siitä ei ollut nyt ajatus kirjoittaa.

Jokunen aika sitten Ylen Akuutti -ohjelmassa tuli juttua siitä, että voiko liikunnan vihaaja oppia rakastamaan liikuntaa? Heillä oli oletuksena jotain sellaista, että ihmisen aivoissa tapahtuu jotain joka muuttaa tuon vihasuhteen rakkaussuhteeksi. Ohjelmassa mukana ollut koehenkilö aloitti liikkumaan mutta ei tuntenut hyvänolon tunteita liikunnan jälkeen.

Minäpä kerron mitkä asiat oli minulle tärkeitä siinä vaiheessa, kun aloin liikkumaan. Mitkä tekijät auttoivat minua rakastumaan liikuntaan?

- Tottumus liikuntaan ja liikkeeseen. En vaan kertakaikkiaan ollut tottunut liikkumaan. Hengästyminen ja hikoaminen oli inhottavaa. Kun aloin liikkumaan, tottumus liikkeeseen kasvoi pikkuhiljaa. Siitä tuli luonnollista ja se alkoi tuntumaan hyvältä. Hengästyminen ja hikoaminen ei tuntuneet enää yhtään pahoilta :)

- Liikunta on hyvä harrastus. En ollut ikinä oikeastaan harrastanut mitään ennen kuin parikymppisenä aloin liikkumaan. Lukeminen oli mun ainoa harrastus. Ei voisi olla parempaa harrastusta ja vapaa-ajanviettokeinoa kuin liikunnan harrastaminen. Aika ei voi käydä koskaan pitkäksi, koska aina voi liikkua tavalla tai toisella!

 - Kunnon koheneminen. Se on aika iso muutos, kun koululiikunnassa lähdettiin kylmiltään liikuntaa harrastamattomana vetämään cooperin testiä verenmaku suussa ja puolessa välissä luovuttaneena ja sitten pystyä vetämään pitkän spinning-tunnin ja vaikka pumppitunnin perään. Kunto kohoni nopeasti ja virtaa riittikin yhtäkkiä vaikka mihin.

- Kehonhallinnan paraneminen. Kömpelöstä minusta tuli ihan näppärä liikkuja. Olin aina ollut huono esimerkiksi aerobicissä, koululiikuntatunneilla en pysynyt askelkuvioissa mukana. Nopeasti kuviot tulivat tutuiksi ja kunto koheni silmissä. Enää en pelkää vaikka hyppiä esteiden yli ja juosta metsässä, tiedän että hallitsen askeleeni ja kroppani niin, etten pahemmin kompuroi :D

- Kehollisen itsetunnon paraneminen. Oma kehonkuva parani nopeasti omien liikunnallisten taitojen ja kunnon kehittyessä. Tunsin, että pystyn tekemään kropallani mitä tahansa, mitä olin aiemmin pitänyt mahdottomana. Opin hallitsemaan kroppani, kehoni ei enää hallinnut minua liikkumattomuudella. Minä päätän mitä sillä haluan tehdä, ja se ei enää rajoita minua etten osaa tai jaksa liikkua. Aika iso juttu, vai mitä?

- Tunne siitä, että voi vaikuttaa itse itseensä. Aiemmin ajattelin vain, että en voi koska en jaksa tai en osaa. No olisin voinut jaksaa tai osata aiemminkin jos olisin vain urheillut ja parantanut kuntoani ja liikuntataitojani. Luulin ennen, että liikunnallisuus tulee annettuna. Ei se tule. Se täytyy tehdä itse, se on valinta kysymys. Minä päätän itse kuinka hyvä kunto minulla on ja mitä minä jaksan ja mitä minä osaan. Kaiken voi opetella :) Ei tarvitse alistua siihen, että enhän minä nyt voi. Minähän voin mitä vaan kun päätän niin. Myös liikunnassa!
 
- Liikuntalajien kirjo. Liikunnan opettajani perusteli minulle yläasteella, että koulussa on paljon eri lajeja jotta kaikki löytäisivät niiden joukosta suosikkinsa. Minä en pitänyt monestakaan niistä, en vaan osannut ja olin huono. Ensimmänen kosketukseni liikuntaan koulun pakkoliikunnan jälkeen oli spinningtunti-jonka jälkeen en kävellyt viikkoon normaalisti. Aloin käymään kuntosalilla, sitten BodyPumpissa,  kuntonyrkkeilyssä, joogassa, taebossa (joka vastasi bodycombatia), rullaluistelin, kävelin, pyöräilin, kävin kaikissa jumpissa mitä saliltani siihen maailman aikaan löytyi. Kun pääsin liikunnan makuun halusin tehdä kaikkea mahdollista ja oppia uusia lajeja. Aloin liikkumaan monipuolisesti ja löysin paljon ihan uusia lajeja, mitä koulussa ei ollut edes olemassa. Toivottavasti nykyään kouluissa on enemmän ryhmäliikuntaa kuin joukkuepelejä!

- Edistyminen. Sen lisäksi, että kokeilin uusia lajeja, aloin kehittymään lajeissa, joita eniten harrastin. Salilla sai alkaa lisäämään painoja, yhtäkkiä tein rullaluistimilla tunnin lenkkejä, joogassa taivuin pidemmälle kuin olisin koskaan kömpelönä teininä kuvitellut. Se tunne, kun edistyy harrastamassaan lajissa, se on hieno tunne!

- Liikunnan sosiaalinen puoli. Liikkuminen alkoi kunnolla kun aloitin opiskelut. Urheilimme yhdessä opiskelukavereideni kanssa ja jaoimme yhdessä nuo hienot hetket liikunnan parissa. Minna ja Päivi, ilman teitä en ehkä olisi näin hurahtanut ;) Pääsimme mukaan jopa harrastamamme taebon yhteen esitykseen salin muiden harrastajien kanssa Salon torille vuonna 2002 :D Muutenkin edelleen liikunta on minulle tärkeä osa sosiaalista kuviotani. Urheilen kavereiden ja nykyään myös mieheni kanssa ja keskustelen usein liikkumisesta kavereideni kanssa. Ilman liikuntaharrastusta olisin varmasti sosiaalisesti paljon köyhempi :)

- Tunne siitä, että on samanlainen kuin muut. Koulussa sitä kai kuitenkin kärsi siitä, että ei ollut yhtä hyvä liikunnassa kuin kaikki muut. Tunsin oloni sen asian suhteen todella huonoksi. Koin olevani erilainen ja että en jollain tapaa kuulu joukkoon. Vaikka en tuntenut tätä kyllä missään muualla kuin liikuntatunneilla! Joka tapauksessa kun aloin liikkumaan, tunsin, että en minä ole sen huonompi kuin muutkaan, silloin en vaan osannut kaikkea mitä muut teki. Harmillista, että koululiikunnassa ei varsinaisesti opeteta mitään vaan oletetaan, että kaikki osaavat, jaksavat ja ovat innostuneita.

- Kilpailemisesta kohti omaa hyvinvointia. Koululiikunnassa kilpaillaan liikaa. Mielestäni tärkeintä pitäisi olla, että lapset ja nuoret liikkuu, ei se, että kuka voittaa ja kuka on viiminen. Se oli tosi nöyryyttävää tulla valituksi AINA viimeisenä, sen täytyy olla asia mitä ei voi ymmärtää jos ei sitä ole itse kokenut. Onneksi aikuisena saa itse valita. En liiku kilpaillakseni kenenkään kanssa, vaan liikun vain ja ainoastaan itseni takia

- Itsensä löytäminen. Ennen en oikein tiennyt kuka olen ja mitä haluan. Liikunta on auttanut siihenkin. Löysin itsestäni jotain mitä en voinut kuvitella olevani. Rakastan liikuntaa ja terveitä elämäntapoja, asioita jotka olivat minulle ennen ihan sama.


- Liikunnan vaikutus mielialaan. Liikunnasta oikeasti tulee maailman mahtavin fiilis. Se tunne, kuin oikein antaa kaikkensa ja ylittää itsensä. Ne endorfiinit, jotka vapautuu liikunnan jälkeen. Huikeaa. Jos et harrasta liikuntaa, olet jäänyt paljosta paitsi. Liikunnasta tulee niin hyvä mieli. Mitä enemmän hikoaa ja  mitä enemmän hengästyy, sen mahtavampi fiilis on jälkeenpäin. Liikunta myös auttaa stressin hallinnassa ja rauhoittaa. Liikunnassa saa purettua myös kiukun tunteita ja purettua surua. En oikeastaan keksi tunnetilaa, johon liikunta ei auttaisi! Myös kiperät kysymykset saavat usein vastauksen liikunnan jälkeen, kun aivot ovat saaneet happea. Parasta mielialalääkitystä on lenkki luonnossa raikkaassa ilmassa!

Niinpä! Surullista jos ei tätä tunnetta saa kokea.
Kuva: Pinterest




Asioita, jotka vaikuttivat minuun tuolloin noin 13 vuotta sitten, on varmasti enemmänkin kuin nämä mitä kirjoitin ylös. Muutos edelliseen minuun on ollut aivan huikea. Liikunnan myötä koen muuttuneeni ihmisenä todella paljon, tosin 20v ja 33v ikien välissä tapahtuu luonnollisesti muutosta muutenkin :) Mutta ilman liikuntaa olisin tänään aivan eri ihminen kuin mitä olen.

Onko sinulla samanlaisia kokemuksia tai onko sinulla muita näiden lisäksi vaikuttaneita asioita, miksi olet innostunut liikunnasta myöhemmällä iällä?

Taidanpa tästä lähteä lenkille.

- Tiina -

4 kommenttia:

  1. Koululiikunta on kyllä hassu juttu. En minäkään siitä tykännyt, vaikka muuten harrastin omalla ajalla monenlaista liikuntaa ja kilpailin parissa lajissa :)

    - Marsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu! :) Miten siitä onkin saatu niin inhottavaa? :D

      Poista
  2. Moikka! Löysin blogisi muutama päivä sitten ja selasin heti läpi sivukaupalla postauksia. En ehtinyt (tietenkään) perehtyä kaikkiin huolella, mutta mielessäni heräsi silti suuri ihailu liikuntainnostusta ja ruokailutapojasi kohtaan. Palaan takuulla näille sivuille hakemaan lisämotivaatiota "elämäntapamuutokseeni". Minäkin olen vihannut koululiikuntaa. Hiljalleen olen kuitenkin oppinut pitämään urheilusta ja nyt haaveissa siintää salikortti ensi talveksi (tai kenties jo kesästä alkaen). Työstressi meinaa välillä haudata alleen terveellisen syömisen ja liikuntaan käytettävän ajan, mutta yritän porskuttaa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Onneksi on sinun kaltaisesi bloggaajat, joiden teksteistä saa lisäpotkua! Mukavaa loppukevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka kivaa, että löysit blogiini! :) Kiitos kovasti kommentistasi! Aivan parasta tässä bloggaamisessa on se, että saa motivoitua ja innostettua muita. Kannattaa hankkia salikortti, ehdottomasti! Siellä onneksi kuitenkin liikkuminen on omaehtoista, saa tehdä ihan mitä itse haluaa. Työstressin purkuun minulla paras keino on liikunta, ja terveellinen syöminen - kun pysyy itse kunnossa, jaksaa paljon paremmin, myös niitä pitkiä työpäiviä ja kestää stressiäkin paremmin. Tsemppiä sinulle kovasti elämäntapamuutokseesi!
      Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! :)

      Poista