Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antiliikkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antiliikkuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. toukokuuta 2014

Mitkä asiat saivat minut, entisen liikunnan vihaajan, rakastumaan liikuntaan?

Kirjoittelin blogin alkuaikoina siitä, että vihasin koulussa liikuntaa, olin se joka valittiin joka joukkueeseen viimeisenä. Kirjoitus löytyy tästä. En vain osannut mitään, kuntoni oli huono, tunsin itseni kömpelöksi enkä pysynyt muiden perässä. Liikuntatunnit oli oikeastaan jälkikäteen ajatellen aika nöyryyttäviä. Mielipiteistäni koululiikuntaa kohtaan voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta siitä ei ollut nyt ajatus kirjoittaa.

Jokunen aika sitten Ylen Akuutti -ohjelmassa tuli juttua siitä, että voiko liikunnan vihaaja oppia rakastamaan liikuntaa? Heillä oli oletuksena jotain sellaista, että ihmisen aivoissa tapahtuu jotain joka muuttaa tuon vihasuhteen rakkaussuhteeksi. Ohjelmassa mukana ollut koehenkilö aloitti liikkumaan mutta ei tuntenut hyvänolon tunteita liikunnan jälkeen.

Minäpä kerron mitkä asiat oli minulle tärkeitä siinä vaiheessa, kun aloin liikkumaan. Mitkä tekijät auttoivat minua rakastumaan liikuntaan?

- Tottumus liikuntaan ja liikkeeseen. En vaan kertakaikkiaan ollut tottunut liikkumaan. Hengästyminen ja hikoaminen oli inhottavaa. Kun aloin liikkumaan, tottumus liikkeeseen kasvoi pikkuhiljaa. Siitä tuli luonnollista ja se alkoi tuntumaan hyvältä. Hengästyminen ja hikoaminen ei tuntuneet enää yhtään pahoilta :)

- Liikunta on hyvä harrastus. En ollut ikinä oikeastaan harrastanut mitään ennen kuin parikymppisenä aloin liikkumaan. Lukeminen oli mun ainoa harrastus. Ei voisi olla parempaa harrastusta ja vapaa-ajanviettokeinoa kuin liikunnan harrastaminen. Aika ei voi käydä koskaan pitkäksi, koska aina voi liikkua tavalla tai toisella!

 - Kunnon koheneminen. Se on aika iso muutos, kun koululiikunnassa lähdettiin kylmiltään liikuntaa harrastamattomana vetämään cooperin testiä verenmaku suussa ja puolessa välissä luovuttaneena ja sitten pystyä vetämään pitkän spinning-tunnin ja vaikka pumppitunnin perään. Kunto kohoni nopeasti ja virtaa riittikin yhtäkkiä vaikka mihin.

- Kehonhallinnan paraneminen. Kömpelöstä minusta tuli ihan näppärä liikkuja. Olin aina ollut huono esimerkiksi aerobicissä, koululiikuntatunneilla en pysynyt askelkuvioissa mukana. Nopeasti kuviot tulivat tutuiksi ja kunto koheni silmissä. Enää en pelkää vaikka hyppiä esteiden yli ja juosta metsässä, tiedän että hallitsen askeleeni ja kroppani niin, etten pahemmin kompuroi :D

- Kehollisen itsetunnon paraneminen. Oma kehonkuva parani nopeasti omien liikunnallisten taitojen ja kunnon kehittyessä. Tunsin, että pystyn tekemään kropallani mitä tahansa, mitä olin aiemmin pitänyt mahdottomana. Opin hallitsemaan kroppani, kehoni ei enää hallinnut minua liikkumattomuudella. Minä päätän mitä sillä haluan tehdä, ja se ei enää rajoita minua etten osaa tai jaksa liikkua. Aika iso juttu, vai mitä?

- Tunne siitä, että voi vaikuttaa itse itseensä. Aiemmin ajattelin vain, että en voi koska en jaksa tai en osaa. No olisin voinut jaksaa tai osata aiemminkin jos olisin vain urheillut ja parantanut kuntoani ja liikuntataitojani. Luulin ennen, että liikunnallisuus tulee annettuna. Ei se tule. Se täytyy tehdä itse, se on valinta kysymys. Minä päätän itse kuinka hyvä kunto minulla on ja mitä minä jaksan ja mitä minä osaan. Kaiken voi opetella :) Ei tarvitse alistua siihen, että enhän minä nyt voi. Minähän voin mitä vaan kun päätän niin. Myös liikunnassa!
 
- Liikuntalajien kirjo. Liikunnan opettajani perusteli minulle yläasteella, että koulussa on paljon eri lajeja jotta kaikki löytäisivät niiden joukosta suosikkinsa. Minä en pitänyt monestakaan niistä, en vaan osannut ja olin huono. Ensimmänen kosketukseni liikuntaan koulun pakkoliikunnan jälkeen oli spinningtunti-jonka jälkeen en kävellyt viikkoon normaalisti. Aloin käymään kuntosalilla, sitten BodyPumpissa,  kuntonyrkkeilyssä, joogassa, taebossa (joka vastasi bodycombatia), rullaluistelin, kävelin, pyöräilin, kävin kaikissa jumpissa mitä saliltani siihen maailman aikaan löytyi. Kun pääsin liikunnan makuun halusin tehdä kaikkea mahdollista ja oppia uusia lajeja. Aloin liikkumaan monipuolisesti ja löysin paljon ihan uusia lajeja, mitä koulussa ei ollut edes olemassa. Toivottavasti nykyään kouluissa on enemmän ryhmäliikuntaa kuin joukkuepelejä!

- Edistyminen. Sen lisäksi, että kokeilin uusia lajeja, aloin kehittymään lajeissa, joita eniten harrastin. Salilla sai alkaa lisäämään painoja, yhtäkkiä tein rullaluistimilla tunnin lenkkejä, joogassa taivuin pidemmälle kuin olisin koskaan kömpelönä teininä kuvitellut. Se tunne, kun edistyy harrastamassaan lajissa, se on hieno tunne!

- Liikunnan sosiaalinen puoli. Liikkuminen alkoi kunnolla kun aloitin opiskelut. Urheilimme yhdessä opiskelukavereideni kanssa ja jaoimme yhdessä nuo hienot hetket liikunnan parissa. Minna ja Päivi, ilman teitä en ehkä olisi näin hurahtanut ;) Pääsimme mukaan jopa harrastamamme taebon yhteen esitykseen salin muiden harrastajien kanssa Salon torille vuonna 2002 :D Muutenkin edelleen liikunta on minulle tärkeä osa sosiaalista kuviotani. Urheilen kavereiden ja nykyään myös mieheni kanssa ja keskustelen usein liikkumisesta kavereideni kanssa. Ilman liikuntaharrastusta olisin varmasti sosiaalisesti paljon köyhempi :)

- Tunne siitä, että on samanlainen kuin muut. Koulussa sitä kai kuitenkin kärsi siitä, että ei ollut yhtä hyvä liikunnassa kuin kaikki muut. Tunsin oloni sen asian suhteen todella huonoksi. Koin olevani erilainen ja että en jollain tapaa kuulu joukkoon. Vaikka en tuntenut tätä kyllä missään muualla kuin liikuntatunneilla! Joka tapauksessa kun aloin liikkumaan, tunsin, että en minä ole sen huonompi kuin muutkaan, silloin en vaan osannut kaikkea mitä muut teki. Harmillista, että koululiikunnassa ei varsinaisesti opeteta mitään vaan oletetaan, että kaikki osaavat, jaksavat ja ovat innostuneita.

- Kilpailemisesta kohti omaa hyvinvointia. Koululiikunnassa kilpaillaan liikaa. Mielestäni tärkeintä pitäisi olla, että lapset ja nuoret liikkuu, ei se, että kuka voittaa ja kuka on viiminen. Se oli tosi nöyryyttävää tulla valituksi AINA viimeisenä, sen täytyy olla asia mitä ei voi ymmärtää jos ei sitä ole itse kokenut. Onneksi aikuisena saa itse valita. En liiku kilpaillakseni kenenkään kanssa, vaan liikun vain ja ainoastaan itseni takia

- Itsensä löytäminen. Ennen en oikein tiennyt kuka olen ja mitä haluan. Liikunta on auttanut siihenkin. Löysin itsestäni jotain mitä en voinut kuvitella olevani. Rakastan liikuntaa ja terveitä elämäntapoja, asioita jotka olivat minulle ennen ihan sama.


- Liikunnan vaikutus mielialaan. Liikunnasta oikeasti tulee maailman mahtavin fiilis. Se tunne, kuin oikein antaa kaikkensa ja ylittää itsensä. Ne endorfiinit, jotka vapautuu liikunnan jälkeen. Huikeaa. Jos et harrasta liikuntaa, olet jäänyt paljosta paitsi. Liikunnasta tulee niin hyvä mieli. Mitä enemmän hikoaa ja  mitä enemmän hengästyy, sen mahtavampi fiilis on jälkeenpäin. Liikunta myös auttaa stressin hallinnassa ja rauhoittaa. Liikunnassa saa purettua myös kiukun tunteita ja purettua surua. En oikeastaan keksi tunnetilaa, johon liikunta ei auttaisi! Myös kiperät kysymykset saavat usein vastauksen liikunnan jälkeen, kun aivot ovat saaneet happea. Parasta mielialalääkitystä on lenkki luonnossa raikkaassa ilmassa!

Niinpä! Surullista jos ei tätä tunnetta saa kokea.
Kuva: Pinterest




Asioita, jotka vaikuttivat minuun tuolloin noin 13 vuotta sitten, on varmasti enemmänkin kuin nämä mitä kirjoitin ylös. Muutos edelliseen minuun on ollut aivan huikea. Liikunnan myötä koen muuttuneeni ihmisenä todella paljon, tosin 20v ja 33v ikien välissä tapahtuu luonnollisesti muutosta muutenkin :) Mutta ilman liikuntaa olisin tänään aivan eri ihminen kuin mitä olen.

Onko sinulla samanlaisia kokemuksia tai onko sinulla muita näiden lisäksi vaikuttaneita asioita, miksi olet innostunut liikunnasta myöhemmällä iällä?

Taidanpa tästä lähteä lenkille.

- Tiina -

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Wagnerin logiikkaa liikkumattomuudesta :D


Löysin vanhan stripin Viivistä ja Wagnerista :D Wagner on niin huippu. Tosin tässä tapauksessa suosittelenkin kaikkia olemaan laskematta tämän logiikan varaan :)

Sen sijaan suosittelen kaikkia liikkumaan heti eikä hetken päästä. Nouse vain koneen äärestä ylös ja lähde liikkeelle.


Älä siis odota sohvalla Wagnerin tavoin kunnes olet 60, vaan aloita liikunta jo tänään!

p.s. Julkaisin tämän aiemmin tekemäni täytepostauksen, kun Sannis heitti blogissaan After the storm haasteen bloggareille postata jotain hölmöä "maailman urpoimpien blogipostausten päivän" kunniaksi :D

- Tiina -

p.p.s. Tykkää Treenimuijasta Facebookissa!

tiistai 6. elokuuta 2013

Antiliikkujasta himosporttaajaksi

Olen ollut totaalinen antiliikkuja elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Luin Elinaisen blogikirjoituksen (täältä) jossa hän kertoi oman tarinansa liikunnan ilon löytämisestä vasta parikymppisenä. Ajattelin kirjoittaa alle oman tarinani miten vihasuhteesta liikunnan kanssa tulikin rakkaussuhde.

Lapsuuden kodissani ei harrastettu mitään liikuntaa, eikä sitä koettu tärkeäksi. Toki lapsena leikittiin ulkona, hiihtelin omalla pihamaalla, kiipeiltiin puissa ja muuta yhtä liikunnaksi luettavaa :D

Alkoi koulu ja kamala koululiikunta. Joukkuelajit viimeistään tappoi kaiken vähäisenkin kiinnostuksen liikuntaan. Ei mulla mitään itse liikkumista vastaan kai ollut silloin, mutta koska en ollut liikunnallinen, olin se, joka valittiin joukkueisiin aina viimeisenä. Kun onnistuin osumaan pesäpalloon, se lensi kauas ja joukkuetoverit huusi "Hyvä Tiina!". Se oli kai sitten suuri ihme, että osuin.

Hiihto se vasta kamalaa olikin. Muistan, että ala-asteella oli aina kiire seuraavalle tunnille ja hiihdin aina viimeisenä ihan paniikissa. Hiihto on mulle edelleen kauhistus, siihen mua ei saa houkuteltua millään haasteella!

Kuva yle.fi

Yläasteella sain vastaani liikunnanopettajan, joka otti mut heti silmätikuksi. Olin hyvä oppilas muissa aineissa paitsi liikunnassa. Rouva Pernaa oletti jotain mun luonteesta sillä perusteella, että en ollut hyvä liikunnassa. Liikuntaryhmät oli täynnä hyviä urheilijoita, pesäpallokaupungissa kun asuin tuon ajan. Sain liikunnasta kutosen, varmaan säälistä senkin. Lopulta istuin koulukuraattorin huoneessa liikuntatunnit ja tein koulutehtäviä. Mistään mun angsteista ja luonnehäiriöistä ei tarvinnut puhua, koska niitä ei ollut vaikka Pernaa varmaan näin olettikin.

Pesäpallo, lentopallo, jääkiekko... Ne oli kauheita lajeja. Aerobicissa en pysynyt kärryillä, ja opettaja huusi, että yritä edes. Yritin, mutta en vaan pysynyt kärryillä. Kuntosalilla oli mukavaa silloinkin, sinne vain pääsi todella harvoin.

Kuva Aamulehti.fi

Lukion ensimmäisen jouduin vielä olemaan tuon kauhuopettajan tunneilla. Muistan sellaisenkin tunnin, kun koripallo osui suoraan mun rilleihin ja ne tippui maahan ja vääntyi kunnolla, hyvä kun en astunut päälle. Opettaja pakotti mut jatkamaan, ajatteli, että tein sen tahallani, että välttyisin tunnilta.  Koripallo oli harvoja lajeja joista tykkäsin, vaikka en siinäkään hyvä ollut. Rillit ei suunnilleen pysyneet päässä, mutta pakko oli jatkaa.

Lukion kakkosella vaihdoin koulua ja pakolliset liikuntatunnit oli takana. Hurraa! En osallistunut edes vanhojen tansseihin, koska tanssiharjoitukset oli liikuntatuntia. Vihdoin vältyin tältä kamalalta pakkopullalta!

Seuraavan kerran liikuin kirjoitusten jälkeen, kun mentiin kaverin kanssa naisten kuntosalille. Tehtiin siellä aina vähän mitä sattuu, kaikilla laitteilla jotain. Mutta tehtiin kuitenkin, ja se oli kivaa!

Aloin parikymppisenä seukkaileen sporttisen pojan kanssa jonka kanssa urheiltiin yhdessä. Poikaystävä suunnitteli saliohjelmat ja ohjasi mua salilla. Ärsytti toisen neuvominen, mutta se oli tosi hyvä juttu. Suhde päättyi, mutta olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain lopullisen kipinän liikkumiseen. Kuntosalilla oli myös spinningiä, sitä piti kokeilla. Aluksi se oli kamalaa, mutta sinne menin aina uudelleen. Sitten piti käydä kuntonyrkkeilyssä ja BodyPumpissa. 

Vaihdoin kuntosalia opiskelukavereiden perässä ja siellä kävin entistä enemmän ryhmäliikuntatunneilla. BodyPumpin ja Spinningin lisäksi rakastuin Taeboon, joka oli BodyCombatin tapainen tunti. Opettelin myös rullaluistelemaan ja kestävyyskunto parani huomattavasti.

Tässä vaiheessa lähdin vaihtoon ulkomaille ja liikunta jäi lähes kokonaan vuodeksi. Lihoin "yllättäen" varmaan 15 kiloa ja voin todella huonosti.

Muutin Helsinkiin 2004 ja siellä kuntoilu alkoi jälleen. Kävin mm. Ruoholahden SATS:ssa ja Sellon Elixiassa ja kuntoilu oli jälleen ihanaa! Välillä minulle tuli muutaman kuukauden taukoja, mutta palasin salille aina uudelleen. Muutin Vaasaan 2009 tammikuussa jolloin liityin Wasa Sports Clubille. Aloin siellä käymään kavereiden kanssa ja siellä olenkin kokeillut lähes kaikkia WSC:n tarjoamia eri lajeja. BodyPumpia, Spinningiä, BodyCombatia, BodyAttackia, BodyBalancea, BodyStepiä, Sh'bamia, Pilatesta, kuntosalia, core-tunteja ym...

Tänä päivänä treenaamiseni on entistä tavoitteellisempaa. Vuoden sisään olen uskaltautunut jopa CrossFit-tunneille. Olen löytänyt Vaasasta myös kivan sählyporukan jo muutama vuosi sitten. Olen siis jokseenkin päässyt myös joukkueurheilukammostani eroon! Asiaa auttaa toki se, että emme pelaa säännöillä, hauskaa on joka kerta ja hiki virtaa!

Tällä hetkellä rakkaimmat lajit on kuntosali ja juoksu. Erityisesti kuntosaliharrastus on jälleen vienyt mun sydämeni. Parasta on murun kanssa yhdessä salilla vedetyt treenit.

Nuorena luulin, että ihmiset liikkuvat laihtuakseen. Olin laiha ja ajattelin, että olisin liian laiha jos liikkuisin. Olinpa hölmö. Olin vaarana jättää itseni rapakuntoon. Nyt liikun pääasiassa hyvänolon tunteen sekä terveyden vuoksi.

Rakastan liikuntaa, enkä voisi elää ilman sitä. Harmittaa se, että kotonani ei kannustettu ja kuskattu liikkumaan. Jos olisin nuorempana rakastanut liikuntaa yhtä paljon kuin nyt, olisi urapolkuni saattanut päätyä liikunnan pariin. Tai ehkä musta olis kuitenkin tullut kirjanpitäjä joka tapauksessa :D Olisin kuitenkin saanut nauttia liikunnan ilosta vähän pidempään ja parempikuntoisena.

Kuva Pinterest.


Hiihtämisestä en silti tule nauttimaan ikinä!

Mikä on sinun suhteesi koululiikuntaan? Oletko aina nauttinut liikunnasta, vai löysitkö myös liikunnan ilon vasta myöhemmällä iällä?

- Tiina -