lauantai 8. helmikuuta 2014

Superfoodit OptiMSM ja Lucuma sekä lauantain ruokia ja fiiliksiä

Ihme päivä. Aamulla heräsin ihan horkassa eilisillan tenttiin lukemisen jäljiltä. Olo oli kuin pystyyn kuolleella. Aamusta alkaen oli ahdistus tämän päiväisestä tentistä. Luin kolme viikkoa ja aihe oli töistäni tuttu, mutta tuntui, etten osaa mitään. Tentti olikin lopulta ehkä vaikein tähän astisista.

Ennen tenttiä herkuttelin tällä setillä. Lautasella ruokana kasassa feikkipizza, jonka ohje löytyy blogistani täältä. Sopii muuten hyvin Liten ruokavalioon (winkwink Litellä olevat ;) ), kunhan hiilarit hankkii muualta (esim. hedelmistä smoothien muodossa!). Paistetaan vaan pizzaan sopivia kasviksia pannulla, heitetään sekaan tomaattipyre ja mausteita. Sitten vuokaan ja juustoa päälle ja uuniin. Herkkua! Smoothieen heitin banaania, appelsiinia, ananasta, kauramaitoa, reishiä, ashwagandhaa, chlorellaa ja spirulinaa.



Aamun horkka pysyi päällä tentin jälkeenkin. Armoton väsy. Ajattelin piristää itseäni käymässä vähän shoppaamassa. Ja minnepä muualle mä mielummin olisin rahani tuhlannut kuin Ekosoppiin :) Menin hakemaan OptiMSM:ää, mutta mukaan tarttui muutakin. Ostin lisäksi Lucumaa, Ceylonin kanelia (löysin 500g pakkauksen kanelia! <3 ), Agave-siirappia (onneksi muistin! Enää en pärjää ilman!) sekä Flow-merkkisen mineraalimeikkipuuterin.



Uusia meikkejä on kiva kokeilla, silloin harvoin kun niitä tulee ostettua :)


OptiMSM:ää menin tosiaan ostamaan sieltä. Tiesin, että MSM auttaa ihon, nivelten ja lihasten hyvinvointiin. Minulla on vasemman hartiani kudokset edelleen jumissa (elokuusta alkaen!!) ja minua suositeltiin kokeilemaan MSM:ää. MSM on orgaaninen rikki, jota esiintyy luonnostaan kehossamme. Kohtalaisina pitoisuuksina kehossa se varmistaa kehon oikeanlaisten toimintojen toiminnan. MSM edistää esimerkiksi terveen ihon, kynsien, hiusten kehittymisen. Korkeampina pitoisuuksina se voi auttaa lääkkeen tavoin moneen: Allergioiden ja astman hoidossa, loisten ehkäisyssä, ruoansulatushäiriöissä, niveltulehduksissa, lihasten ja kramppien poistamisessa. Jotkut tutkimukset puoltavat MSM:n käyttöä myös diabeteksen ja mielialahäiriöiden kanssa.

MSM on välttämätön aine ihmisen kehon toiminnassa. Rikki on tarpeellinen myös kollagenin, immunoglobliinin ja entsyymien valmistuksessa.

Näillä puheilla siis MSM tulee myös kuulumaan päivittäin käyttämiini superfoodeihin! 

(Mainoslinkki) CoCoVin OptiMSM:ää voi tilata Hyvinvoinnin tavaratalosta:

CocoVi:n Premium OptiMSM Hyvinvoinnin tavaratalossa



Lucuma oli ihan täysin heräteostos. Jossain herkullisen kuuloisessa smoothiereseptissä oli käytetty lucumaa, joten se oli jäänyt kummittelemaan mieleeni, että haluaisin sitä joskus ostaa. Lucuma on Perussa kasvava herkullinen hedelmä. Incojen kultana tunnettu lucuma sisältää runsaasti B-vitamiineja, rautaa, kalsiumia, fosforia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Lucuman aromaattinen ja makea maku sopii hyvin kinuskin ja suklaan kanssa. Sitä voikin käyttää monien jälkiruokien kanssa. Lucumassa on hedelmäisen kermainen maku. Jauhe sopiikin hyvin kakkuihin, puuroihin ja smoothieihin. 

(mainoslinkki)

Lucumaa voi tilata Hyvinvoinnin tavaratalosta tästä linkistä.


OptiMSM ja Lucuma tulevat varmasti vilahtelemaan teksteissäni tulevaisuudessa. Pitääpä pian tekaista smoothie johon laitan näitä molempia.

Laitanpa tähän vielä tämän päivän ruokiani. Olen niin happy kun olen taas alkanut syömään rahkaa :) Ei se maidoton ruokavalio mulle sovi. Kaipasin maidottoman tammikuun aikana tosi paljon maitotuotteista tulevia helppoja proteiineja. Mun uusin suosikki combo rahkan kanssa on muussattu banaani, mandariinia, manteleita ja gojimarjoja.


Söin jo toista päivää peräkkäin halloumisalaattia. Ehkä ne halloumin rasvat ei tässä ruokavaliokokonaisuudessa ihan pahoja ole ;) Laitoin salaattiin ruukkusalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, viinirypäleitä (kiitti L vinkistä, ne tosiaan sopi halloumin kanssa erinomaisesti!) ja paahdettuja saksanpähkinöitä. Ja tietty sitä paistettua halloumia! <3 Salaatinkastikkeena käytin kylmäpuristettua luomu neitsytoliiviöljyä.



Jälkiruoaksi söin eilen tekemääni raakaa suklaaherkkua, josta kirjoitinkin jo syyskuussa (tässä linkki siihen). Tähän tulee avocadoa, banaania, raakakaakaota ja agavesiirappia. Päälle laitoin kookoshiutaleita ja goji-marjoja. Hyvää ja terveellistä!


Nyt pitäisi motivoitua lukemaan seuraavaan tenttiin... Kirjan nimi on Arvopaperisijoittaminen. Kuulostaako tylsältä? Musta ainakin kuulostaa... Ei auta, ei... Onneksi kolmen viikon päästä saa taas opiskella jotain paaaljon kiinnostavampaa... Siitä tulossa myöhemmin lisää tietoa! :)

Niin juu, väsy lähti vasta tunnin päikkäreillä... Nyt sitten sitä virtaa riittäis ja päivä on kääntynyt jo iltaan... Flunssa vaan on vieläkin päällä. Ei muuta kuin inkivääriteetä kehiin!

- Tiina -

Lähteet:
http://www.finnmsm.fi/Terveysvinkit
http://luontainenterveys.fi/index.php/tuotteet/lucuma/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti