maanantai 30. joulukuuta 2013

Floridan ja Karibian meren lomalta palattu! + Matkan treenejä

Blogitauko on päättynyt! Syynä siihen oli parin viikon loma Floridassa ja Karibian risteilyllä. Aivan mahtiloma! Blogiakin yritin kerran kirjoittaa, tai kirjoitinkin pitkät pätkät mutta sitten tabletilla julkaisu ei onnistunutkaan, kun Blogger väitti, ettei kirjoitukseen lataamiani kuvia löydy vaikka siellä ne oli tabletin muistissa. Ja ladattuja kuvia ei voinut kirjoituksesta myöskään poistaa jälkikäteen. Tabletti ja Blogger ei selvästikään sovi yhteen. Jäi sitten se kirjoitus julkaisematta.

Sielu lepää Evergladesin kansallispuiston maisemissa.

Matkalla tapahtui kaikenlaista. Koettiin, nähtiin, tehtiin ja shopattiin paljon :) Aurinkoakin saatiin tarpeeksi tämän talven keskelle. Riittää D-vitamiinivarastot hetkeksi ;)

Matkan aikataulu oli seuraava:

15.-20.12. Fort Lauderdale (17.12. Kennedy Space Center, 18.12. Everglades)
20.-21.12. Key West
21.-26.12. Risteilyllä Liberty of the Seas (23.12. Belize, 24.12. Cozumel, Meksiko)
26.12. Shoppailua Sawgrass Millsissä
26.-28.12. Miami

Jottei matka kuulostaisi pelkältä löhöilyltä ja hengailulta, niin kerrottakoon, että ehdin tehdä parissa viikossa kuusi salitreeniä, juoksua, pilatesta ja venyttelyä. Lisäksi tietenkin käveltiin paljon melkein joka päivä. Paitsi silloin kun makasin ruokamyrkytyksen uhrina päivän hotellihuoneessa Miamissa. Mutta se on eri stoori myöhemmin kerrottavaksi!

Nyt loman treeneihin.

Meillä oli Fort Lauderdalen hotellissa pienen pieni sali. Siellä oli 2 juoksumattoa, 1 crosstrainer ja 1 kuntopyörä missä rullaillaan käsillä kans. Lisäksi yksi penkki ja käsipainoja. Ja vaaka! :D Tärkein väline kuntosalilla!?

Juoksumatot oli kovassa käytössä :)

Mahtava sarja painoja ja se elintärkeä VAAKA! :)


Uskokaa tai älkää, mä tein näillä välineillä kolme ylitehokasta treeniä!

ma 16.12. 45 min sali: Mulla oli ollut viikon tauko treeneistä kun olin flunssassa ennen reissua. Ajattelin tehdä koko kropan treenin ja sellaisia liikkeitä alkuun mitkä ottaa laajemmin koko kroppaan. Ekana tein thrusterit eli käsipainot olkapäiden korkeudelle, alas kyykkyyn ja sit ylhäällä vielä painoilla pystypunnerrus. Tämä liikehän ottaa mm. reisiin, pakaroihin, vatsoihin (vatsalihakset aina jännittyneinä kyykkyjä tehdessä, että saa hyvän tuen keskivartaloon!) ja olkapäiden etuosaan ja yläselkäänkin. Lisäksi tuo liike kohottaa sykkeen kunnolla ylös. Jos mun pitäisi valita kaikista maailman lihaskuntoliikkeistä yksi ainut mitä tekisin loppuelämäni, se olisi Thruster. Sen voi tehdä käsipainoilla, kahvakuulalla tai tangolla. Laitanpa kuvan alle, niin tiedätte varmasti mistä on kyse. Tämän lisäksi kun tein vielä suorin jaloin maastavetoa, niin johan tuntui monta päivää takareisissä ja pakaroissa! :D Jalkatreeni on aina paha tauon jälkeen. Näiden liikkeiden lisäksi tein myös penkkipunnerrusta, kick-backia ojentajille ja suoria vatsalihaksia.

Kuva

to 19.12. sali 55 min: Rinta-hauis-vatsatreeni. Rintalihaksille tein penkkipunnerrusta, flyesia ja pullover. Lisäksi hauikselle tein hauiskäännön ja keskitetyt hauiskäännöt ja vatsoille istumaannousuja, vinoja vatsoja ja hooveria. Laitetaanpa tähän muutamat kuvat alle. Mä olin niin onnellinen, kun mä näytin näissä kuvissa siltä, että mulla on lihaksia :D Ja jo monta päivää Jenkeissä takana ja vieläkin lihakset erottuu ;)









Semmoinen treeni se.

pe  20.12. Aamusali klo 6 jälkeen :) 40 min: Olkapää-ojentaja-vatsa treeni. Tein pystysoutu+pystypunnerrus (yhtenä liikkeenä), pystysoutu erikseen + takaolkapäät. Ojentajille kick-backit, ojentajapunnerrus käsipainoilla ja dipit kädet penkillä ja jalat kuntopyörän päällä kun ei ollut toista penkkiä :) Lisäksi tein yhden vatsaliikkeen, sama mikä yllä olevissa kuvissa 2. ja 3. alimmat kuvat, eli jalat suorina kädet ylhäällä suoriksi ja siitä kädet kohti varpaita. Hyvä treeni oli sekin!

Sitten lähdettiin risteilylle Liberty of the Seasille. Siellä oli niin mahtavat kuntoilumahdollisuudet, että niitä ei voinut jättää välistä.

la 21.12. sali 50 min: Heti ekana risteilypäivänä piti testata laivan kuntosali. Se oli mahtava! Vähän toista kuin Fort Lauderdalen sali, joskaan en väheksy sitäkään, sali kuin sali :) Sieltä salilta otin videota, mutta se onkin vielä kamerassa, tässä kirjoituksessa olevat kuvat olen ottanut iPhonellani. Kameran kuvat käyn läpi sitten joskus kun on aikaa :) Ekana päivänä tein salilla selkä-takareisitreenin, ylätalja, alatalja ja kulmasoutu, suorin jaloin maastaveto, yhden jalan jalkaprässi ja takareisikoukistus.

su 22.12.: Juoksumatto 20 min josta suoraan ohjattuun venyttelyyn jumppasalin puolelle 25 min. Vaikka ei ollut pariin viikkoon venytellyt ja tehnyt vielä rankkoja treenejä viikon aikana ja reidet ja pakarat edelleen jumissa matkan ekan treenin jäljiltä, niin kyllä siellä Karibian merellä lihakset venyy eri tavalla kuin koto-Suomessa kylmällä kuntosalilla :D Ei ihmistä ole rakennettu kestämään kylmiä ilmoja kun lihaksetkin tykkää lämmöstä. Illalla vielä kuntosalilla 50 min, rinta-hauis-vatsa, sama treeni kuin yllä olevissa kuvissa.

ma 23.12. Juoksu 43 min / 5 km. Ennen Belizeen lähtöä oli pakko käydä testaamassa 12. kerroksen kannen juoksurata auringon nousun aikaan. Kuuden jälkeen kannella ja suunnilleen vartin yli alkoi aurinko nousta. Ei ollut juoksulle mikään ennätysaika, jumalaton tuuli ja kova hiki päällä, mutta juoksumaisemat oli mitä parhaimmat. Ja nousihan se aurinkokin lopulta sieltä! :) Juoksun lopuksi vielä venyttelyt päälle niin avot! Tästä oli hyvä jatkaa päivää kohti aamupalaa ja siitä Belizeä.









 

ke 25.12. sali 45 min ja pilates 45 min. Aamulla käytiin salilla. Tein olkapää-ojentajatreenin kuten 20.12. mutta jätin vatsat pois, koska iltapäivällä oli tiedossa vielä pilates-tunti. Pilateksessa tehtiin välillä jotain outojakin liikkeitä, mutta huhhuh, että mulla tuntui vatsalihaksissa vielä pari päivää sen jälkeenkin! Tehokasta se kyllä tosiaan oli. Pitäisi ehkä ottaa Pilates omaan vakio-ohjelmaan kerran viikossa tehtäväksi treeniksi?

Torstaina shoppailtiinkin ihan hulluna koko päivä Sawgrass Millsissä joka on Jenkkien suurin ostoskeskus. Pyörittiin kaupoissa varmaan n. klo 9-19 eli pelkkää kävelemistä ja hikoilemista koko päivä :D Kai senkin voi liikunnaksi laskea.

Mutta siis, voi varmaan tuntua, että treenasin paljon ja että eikö tuo treenimuija nyt voi lomallakaan irtautua treeneistä, joku voi ajatella. Miten sitä sanotaankaan, että 1 tunti päivästä on 4 % ajasta. Jos ei siihen ole lomalla aikaa, niin koskas sitten? Lisäksi tehtiin pääasiassa aamutreenejä, heräsin melkein joka aamuna 6-7 aikaan, sinne suuntaan mennessä jet lag toimii hyvin :) Lisäksi treenaaminen on mulle paras keino rentoutua ja mä nautin niin paljon kun pääsin liikkumaan lomalla kunnolla. Siksi mulle tuo paatti olikin ihanteellinen paikka viettää lomaa. Toinen syy paatin ihanteellisuuteen oli ruoka, mutta siitä lisää seuraavassa matkakertomuksessa! :)

Nyt nukkumaan, josko koittaisi päästä tästä pahemmasta jet lagista eroon hyvillä yöunilla...

- Tiina -

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalle teidän loma (paitsi se yhden päivän Miami-osuus XD ). Ruokajuttuja ootan kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sitä se olikin! :) Tylsää, että se on nyt ohi! :) Tänään taitaa uuden vuoden jutut mennä ruokajutun ohi, mutta eiköhän sekin tuu vielä tämän viikon aikana! :)

      Poista
  2. Ihanaa Tiina! Sä oot kyllä niin inspiroiva :) Mä alan kyllä taas käydä salilla ja juoksemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Johanna! :) Onpa mahtavaa, jos inspiroin ja inspiroidut! Ehdottomasti taas menet salille ja juoksemaan.
      Mutta hei, mikä mahtavan elämänmuutoksen sä olet tehnyt, arvostan! Se jos mikä on inspiroivaa!

      Poista