torstai 5. joulukuuta 2013

Kehoanalyysin p****t tulokset ja viikonlopun herkkuja

Lopetin tänään 10 viikon kuntoprojektini muutaman päivän etuajassa. Salillamme tehdään jäsenille ilmaisia kehoanalyysejä Tanita-laitteella. Siinä saa käydä niin usein kun tahtoo. Kävin Liten alussa 1.10., uudelleen puolivälissä 4.11. ja tänään 5.12. Ensimmäisen kerran jälkeen olin ihan tyytyväinen mittauksen tuloksiin, rasvaprosentti oli laskenut joskin myös lihasmassa oli laskenut pienen painon pudotuksen seurauksena? Silloin oli ristiriitaiset tunnelmat mutta rasvaprosentin laskusta jaksoin riemuita :)

Tänään tosiaan olin taas mittauksessa. Suunnilleen sama kellon aika ja 4 tuntia ennen syömättä ja juomatta. Odotin lihasmassan kasvua, sillä paino ei ole enää juurikaan pudonnut, mutta tiivistymistä on tapahtunut. Tässä todistusaineistoa kuvamateriaalin muodossa. Mutta tulokset olikin ihan toista kuin odotin. Todella hämmentävää. Tekis mieli pyyhkiä takapuolensa koko lapulla!


Sen lisäksi, että rakastan kuntoilua ja syömistä, niin rakastan värkkäillä exceleitä. Tottakai laitan tulokset excelissä vertailutaulukkoon. Kun myöhemmin tulee lisää tuloksia, voin tehdä vaikkakuinka hienoja käppyröitä excelissä :D

Tämän päivän mittauksen perusteella mulle ei ole tapahtunut juuri mitään muutoksia koko aikana. No niin, hieno homma! Paino on laskenut tämän mukaan 1.10. alkaen 1,5 kg, rasvamassa laskenut 0,4 kg, rasvaton massa pienentynyt 1,1 kg, lihasmassa pienentynyt 1 kg ja kehon nesteet vähentyneet 0,7 kg. Painonlaskun myötä painoindeksi laskenut 0,6. Paska dieetti, ei voi muuta sanoa näiden tulosten perusteella :D

Tosin mulle perusteltiin näitä tuloksia sillä, että laite tunnistaa myös suolistossa olevan rasvan, eli ei pelkästään kehoon kertynyttä rasvaa. Onpa kumma laite! Sitten kun aloin miettimään, niin maanantaina söin thaimaalaista, rasvassa uitettuja kasviksia ja kanapalleroita. Toissapäivänä lorottelin oliiviöljyä mun salaatinkastikkeeksi ja eilen söin lohta runsaan salaattilounaan kera ehkä 60g. Muuten ruokavalio on ollut "kunnossa". Tosi hämmentävää. Mietin vaan, että voiko oikeasti noin pienistä rasvan syömisistä tulla noin suuria vaikutuksia kehoon? Vai onko nuo tosiaan vain suolistossa olevaa rasvaa joka poistuu sieltä aikanaan? Jos oikeasti haluaa tiristää rasvaa, onko oikeasti kokonaan jätettävä pois vähänkin rasvaisemmat ruoat? Siis ei rasvaa tietenkään joka päivä voi syödä siihen malliin ja olettaa rasvaprosentin laskevan, mutta siis onko se oikeasti niin tiukkaa?? Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Tosi outoa. No, ehkä mä laitan tämän mittauksen nyt virhemarginaalin piikkiin ja unohdan koko mittauksen. Tänä viikonloppuna mä en mieti nyt muutenkaan mitään. Pidän viikonlopun tankkauksen anopin herkkupöydän ääressä. Tosin kuntoilla on tarkoitus viikonlopunkin aikana. Täytyy käydä testaamassa Oulun Hukka, onko se mitään meidän saliin verrattuna :) Aamulla heti kympiksi sinne treenaamaan!

Meniköhän nämä mun tämän illan herkuttelut ihan överiksi??? Ai niin, ja autossakin söin ehkä 5 karkkia! :D Tosin muru söikin koko lopun pussin alle puoleen tuntiin :D

Maailman parasta gluteenitonta poropiirakkaa!
Jälkkäriksi marjapiirakkaa...
 
Jälkkärin jälkkäriksi suklaata...
Kuinka hyvältä nuo Fasun konvehdit maistuukaan!

Pitihän mun Pätkiskin ostaa (vain toinen oli mulle) ja
Pandan Valloittava Valkoinen on vielä korkkaamatta...


Sen verran ahdistaa näiden syömisten jälkeen, siis fyysisesti, että viimeistään maanantaina on pakko palata ruotuun! Ruotu siis tarkoittaa omaa hyväksi havaittua ruokavaliota, ei mitään pakonomaista itsekurinpitoa! :)

Niin, ja kaikki herkut maistui ihan pirun hyviltä, ja kyllä niistä muistin nauttiakin! :)

- Tiina-

2 kommenttia:

  1. Mäkin ostin itelleni salmiakkia tänään, ehkä se oli tuo huono mittaustulos tms... En montaa syöny, vetelin hedelmiä namin sijaan.
    Annoin itelleni luvan syödä vapaasti loppuvuoden, mut en usko että se menee samaan mikä mulla oli ennen -jätin ruoat syömättä ja vedin salmiakkia, juustoja, sipsiä, pitsaa, bissee... Juu ei enää tommosta sontaa. Hyvästä ruoasta TULEE parempi mieli. Mutta jos mun tekee mieli kastiketta ruoan päälle, mä laitan kastiketta, käytän ketsuppia ja otan jälkkäriä. Näin mä ajattelen tällä hetkellä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jatkanut tänään vielä herkuttelua, mutta onneksi on urheiltukin! :) Ja kotiin päästyä taas voi syödä normaalisti, nyt oon ehkä kaivannut tällaista, että joku muu tekee ruoat ja mä saan vaan syödä :D Ei tarvi ajatella mitään, kuinka helppoa.
      Sitten taas katon kännykästä mun kuvia ja mietin, että haluanko mä pilata kaiken mitä oon saavuttanut? No en halua! Eli roti päälle niin pian kuin mahdollista.

      Poista