perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tästä se alkaa...

...Nimittäin oman blogin pitäminen! 

Olen ajatellut, ettei minusta koskaan tulisi blogin kirjoittajaa, mutta pää on täynnä asiaa niin treeneihin kuin syömiseen liittyen, että päätin purkaa ajatuksiani blogin muodossa. Blogin tarkoituksena on toimia päiväkirjanani, mutta mikäs siinä jos joku tätä joskus lukisikin ja kokisi hyödylliseksi!

Itse olen lukenut viime viikkoina muutamaa ihanaa treeniblogia (joita varmasti kommentoin täällä myöhemmin). Internetin ihmemaailma on täynnä motivoivia treeniblogeja, joista monessa treenataan fitness- tai muihin kisoihin. Minun blogini kertoo ihan tavallisen reilu kolmekymppisen naisen taipaleesta painonhallinnan, salitreenien, juoksun aloittamisen, gluteenittoman syömisen ja ajanhallinnan kaaoksen keskellä.

Töiden lisäksi opiskelen iltaisin avoimessa yliopistossa ja opintojen parissa minulla on takana rankka vuosi. Nyt kesällä on vihdoin ollut aikaa hengähtää ja keskittyä taas olennaiseen, eli treenaamiseen, oikeanlaiseen syömiseen, kotona oleskeluun, teeveen katsomiseen, lueskeluun, matkustamiseen, kavereiden tapaamiseen ja kaikkeen ihanaan! Opiskelut alkavat taas reilun viikon päästä ja toivon todella, että en taas syksyllä lösähdä tenttikirjojen ja Pätkis-pussin viereen sohvalle.

Treenien suhteen tavoitteenani on saada lisää lihasta, kiinteytyä, parantaa kestävyyskuntoa ja voida hyvin. Olen entinen antiliikkuja joten peruskestävyyskunto on edelleen melko huono vaikka olenkin enemmän tai vähemmän säännöllisesti liikkunut jo vuosikausia. Nyt yritän aloitella juoksuharrastusta parantaakseni kestävyyskuntoa. Vitonen menee nykyään jo helposti, seiskan olen juossut pari kertaa. Lenkkien pituutta pitää nyt alkaa nostaa, sillä ilmoittauduin "varttimaratonille" eli 10,55 km juoksuun Vaasa Maratonille, joka on 7.9.

Olen myös entinen jojoilija eli paino on sahannut ylös ja alas vuosien varrella. Enimmillään olen tainnut painaa jotain 70 kg ja alimmillani alle 50 kg. Nyt keväällä paino jumitti reilussa 60 kg:ssa enkä voinut hyvin painossani. Keväällä sain kipinän aloittaa kuntokuurin FitFarmin Superdieetin myötä ja tämän jälkeen paino on pysynyt alle 60 kg. Nyt olen lähes tyytyväinen painooni, kunhan vain saisin ylimääräiset "höllyvät" pois kropastani.

Kuva Pinterest.




















Aiemmin myös treeneihini on tullut taukoja, jopa monen kuukauden, erinäisten henkilökohtaisten ongelmien tai vain ajanpuutteen tai saamattomuuden vuoksi. Nyt on kuitenkin tavoitteena, ettei noita taukoja enää tulisi, koska uudelleen aloittaminen on todella työlästä! Onneksi minulla on maailman paras poikaystävä, joka vetää mut ylös sohvalta, kun en itse jaksaisi!

Päätän ensimmäisen sekavan kirjoitukseni kuvaan, joka on bongattu Pinterestistä (uusi tuttavuus sekin!). Teksti kiteyttää hyvin tuon säännöllisistä treeneistä kiinnipitämisen tärkeyden!

Treeni-intoa kaikille lämpimään kesäviikonloppuun! :)

- Tiina -




2 kommenttia:

  1. Voih, noi molemmat kuvat on niiiiin totta (ja koettu itsekin)! :D
    -M

    VastaaPoista
  2. Eikö niin M! Nyt olen päättänyt, etten enää halua aloittaa treenaamista alusta! Kunhan tämä motivaatio vaan pysyisi yllä. Parhaiten tsemppi pysyy yllä, kun lähellä on hyvä tsemppari joka raahaa liikkeelle! Tsemppiä sulle omiin treeneihin! :)

    VastaaPoista